ja sit mä hermoonnuin lisää

noh.
menin päiväkotiin ihan ilosena ja asiallisena. myrkyt oli nurjertunu flunssan alle yön aikana. (hitto olinki muuten eilen illalla ihan kaameen kipee joka paikasta.)

siis menin päiväkotiin ja alotin ystävällisesti kertomalla että ruttu on hiukan ujo, ja olisin ilonen jos sitä vois kannustaa ottaa muihin kontaktia jos se hönöttää jossain nurkassa yksin. se on meinaan kertonut leikkivänsä yksin kaikki päivät siellä, eikä haluais aamusin lähteä sinne.

kiltti täti ystävällisesti valaisi mua että niiden tulee tukea lasta ystävyyssuhteiden solmimisessa, että kuuluu kyllä ammatinkuvaan havainnoida näitä asioita. ja ruttu on ollut vasta niin vähän aikaa, että antaa sen nyt vaan olla. ja että jos se kahden kuukauden tarhassa olon jälkeen vielä itkee, eikä halua tulla, eikä ole löytänyt kavereita, niin sit voi vähän huolestua. whhhhaaaaaaaaat???

mä vaan pyysin huomioimaan onko se yksin, ja pyysin kannustamaan leikkeihin. jumalauta. hyvin alko tää ura isojenryhmässä. jos se kuulkaa vielä kuukauden kohdalla itkee, eikä halua mennä, eikä ole ystävystynyt kenenkään kanssa, niin mä takaan, lupaan, alleviivaan ja vannon että se on jo muussa tarhassa sitten. p.i.s.t.e.

nöyränä siinä hymyilin ja pyyhin kyyneliä keskimmäisen lapseni poskilta ja silittelin tukkaa. ja sanoin että tädille toivovani ainoostaan että vähän kannustavat. kiitos ja hei.

pihalla sanoin sit lähteissä toiselle tädille että ilmeisesti puolisollani oli uskottavuusongelma hakiessaan ruttua eilen. oli ollut vieressä kuulemma, ja joutuvathan he tarkistamaan kun on vieraampi hakija. kuten mummo tai vaari tai kummi. *kräts* särähti vähän korvaan. ystävällisesti ilmoitin että lapsen toinen äiti ei ole vieraampi hakija kuin muiden isätkään. ja että hyvä että asia on nyt selvä, ja me kaksi sitä lasta etupäässä haetaan. molemmat on äitejä, minä olen mamma ja se toinen on mami.

toinen nöyrä hymyily ja kiitos ja hei.

*vtuttaa*