lauantai 21. elokuuta 2010

oksettavaa

hemmeti.
olen tässä toiminut yhden ystäväni tukihenkilönä. se että itse olen tullut jätetyksi ja eronnut, antaa mulle oikeuden neuvoa ja opastaa muita. (niinkö?) jos ei nyt ihan kaikesta kannata ottaa vaaria mitä sanon, niin tiedän että pystyn ainakin kuuntelemaan, ja kertomaan kuinka kaikki voikin kääntyä onneksi. valaa uskoa tulevaan. olla olkapää, tuki, apu tässä pahimmassa olossa.

itse sain huonoina hetkinä korvaamatonta apua ja tukea mun ystäviltä. äs ja äl, tiiän että vakoilette täällä. haluan taas kerran sanoa että olette rakkaita! aina vaan ja uudestaan. mun henkinen stabiliteetti ja pieneksi jääneet henkiset vauriot on etupäässä tein ansiota.

iso kiitos myös maailman rakkaudelleni, joka on uskonut muhun alusta asti, ja jääräpäisenä tököttänyt tossa vieressä odottamassa jos toipuisin suhdekuntoon joskus. kuinka varovasti olenkaan kirjoittanut murusta alussa. kuinka varovainen olenkaan ollut sen suhteen ylipäätään silloin alussa. onneksi se ei ole missään vaiheessa luovuttanut mun suhteen. olisin jäänyt niin paljosta paitsi.

yksi sana blogin alussa alko mua ihan oksettamaan. oli pakko puuttua historiaan sen verran että vedin sanan päälle rivin x-kirjaimia. nykytilassa ei sanat rakkaus ja mun eksä mahdu samaan lauseeseen. valitettavasti. kuinka sitä onkaan ollut tyytyväinen ja onnellinen siihen mitä elämä joskus. oonkin sanonut eksälleni että olen tainnut siitä kovin tykätä, koska moista paskaa en keltään enää ottaisi vastaan. ja onneksi silmäni ovat avautuneet.

muru on mun elämän rakkaus. todella.

jossain vaiheessa ajattelin että jos se lähtee, niin osaan olla kiitollinen saamastani rakkaudesta ja tuesta. siitä että mulle on tehty joskus tunne että riitän, olen täydellinen tälläisenä kun olen. rakastettava, arvokas.kiitollinen siitä että joku on pitänyt huolta ja kantanut eteenpäin. antanut mun olla myös heikko.

kuinka väärässä olen ollut. nyt tiedän että kuolisin jos se lähtisi. mulla ei olisi mitään. ikinä. enää. tässä haluan olla, tästä pitää kiinni.

muru. mun rakas. olet mun elämän täydentävä, sen täydellistävä palanen. mun koko elämä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti