auringonnousu

ruttunaaman kolmas nimi tarkoittaa auringonnousua. mulla soi jatkuvasti päässä tää biisi kun ajattelen sitä tyttöä:
"sä olet mun auringonnousu, päivieni valo, olet mun iltojeni ilo, kauniimpi kuin kukaan muu..."

ja se todella sopii neitille, ja siihen mitä tunnen sitä kohtaan.

se on niin kaunis pieni nykerönenä, nappisilmä. todellinen taivaanlahja mulle ja mein perheelle. ihana suuri persoona, kaamea kiukkuilija, hellä ja rakastettava otus. utelias, huumorintajunen, reipas ja tomera. prinsessa ja riiviö samassa pakkauksessa.

musta tuntuu että se on niin tarkotettu mun elämän kulkuun että se on syntynyt just mulle lapseksi. vaikka se olis pääsyy mun edellisen parisuhteen kariutumiseen, ei voi vähempää haitata. millään ei pysty laskemaan sitä iloa ja onnea mitä tuo pikkunen on mun elämään tuonut. ja millään ei voi ton lapsen merkitystä mun elämään mitata.

kaikessa haastavuudessaan se on mun elämän valo. sen itkut mun perään ja kaikenlainen ripustautuminen vaan lämmittää sydäntä. se on iso osa minua. suuri palanen rakkautta, ja täydellistää kaiken onnen mun elämässä.

kiitos ruttunaama että olet mun just lapsi. mä rakastan sua valtavasti, enemmän kun sanat riittää kertomaan.

juhlat meni hienosti. koko suku taas kestitty ja kaikki oli ilosia. olipa vaan taas aivan mein näköiset juhlat, tarjottavaa, porukkaa, naurua ja älämölöä riitti. erityiskiitokset kahvinkeittoavusta siskolle, ja loppusiivouksen avustamisesta serkun T-miehelle, ja kantoavusta toiselle T:lle! ja rakkautta satakiloa annan 12h rupeaman leipomispuuhissa viettäneelle murulle. mielettömän pullat, kakut ja piparit sai paljon kehuja.

lahjoja en rajottanut tänävuonna ja se näkyi. jouluksi ei tarvitsekaan sit kun yhdet paketit per naamataulu.

aamulla ruttua odotti pöydällä suureho nukkekoti. se oli aivan haltioissaan ja epäili mun rakentaneen koko komeuden sille itse. hiis! <3

farssin lopputulema ja pullia

eilinen farssi lipastojen suhteen päättyi siihen että tilasin fidan hakemaan mun (siis meidän entiset, jotka on yhtäkkiä mun...) kamat ex-avopilta. ja kehoitin eksääni ilmottamaan koska hakee lipastonsa. (ne jotka antoi lapsille...) lopputulemana mä olen kuulemma itsekäs paskiainen. vähän jopa nään asiassa huvittavia piirteitä.

no jaa. semmosta.

eilen muru pisti hösseliksi piparirintamalla. tuloksena noin tuhat pientä koristeltua piparkakkua huomisiin juhliin. nyt kaulin nitisee keittiössä ja pulla tuoksuu. mieletön emäntä. äitinsä vastustuksesta huolimatta se teki litran pullataikinan ja jälki on sen mukaista. ihania vaaleanpunaisiin vuokiin askarreltuja pullia tursuaa jo olohuoneen puolelle. ja mä vaan tässä istun ja valmista tulee. on tää elämä ihmeellistä, ihanaa ja pullantuoksusta!

kohta alan askarrella pieniä pusseja siltä varalta että noita tarjoomuksia uhkaa jäädä yli. saa pikkuvieraat vähän sitten kotiinviemisiä.

kävin myös siivoamassa puiston huomisia kekkereitä varten. tuikkuja tarvitsee hakea kaupasta, ja ehkä muutama ulkoroihu. ei muuta kiitos.

tervetuloa ruttunaaman pitkään ja hartaasti odottamat syntymäpäiväjuhlat! me ollaan valmiina!

iso V

voihan v***u!
sitä on täällä tänään lakaistu ilmaan urakalla.

murun amk-paikka jäi pisteen päähän. pisteen. yhden pisteen! anna mun kaikki kestää. ei auta kun toivoa että pääsijöiden joukossa kävis sellanen pieni kato, että muru pääsis siitä ihan riman alapuolelta sisälle. ei vaadi montaa peruutusta. mutta muutaman hassun kuitenkin. puuh.

toinen asia on aika pieni. mutta periaatteessa mun pelihousut repes siihen. samassa kirjenipussa tuli murulle postia kirjastosta. kirjastoreissut on mein perheessä hoideltu mun kortilla, koska muru ei ole aivan varma missä sen kortti on. joskus sillä on kuulemma sellainen ollut. mutta sen sijainnista tarkempaa tietoa ei ole muistilokerossa. asia selvisi nyt. murun eksä on vampannut kortin jossain vaiheessa, ja iloisena lainaillut sillä muutamia opuksia. sentään palauttanut mokomat, tosin myöhässä. ja nyt lasku kopsahti mein postiluukusta. miten v***ssa se kehtaa edes?

mä pistäisin laskun sille. tosin ämmä on sen tason psyko, ettei muru sitä elämäänsä enää halua, joten lasku maksettaneen kiltisti itse. ja lasku ei ole edes iso, mutta periaatteesta mua korpeaa. helkkaristi. ei auta kun kuolettaa kortti. toiv se on helppo juttu...

en mitenkään leveile mafiakytköksillä, eikä tämä ole uhkaus, mutta tekisi vaan mieleni soittaa kazakstanin anrdeille että hakee sen v***n kortin siltä horolta, ja pari muutakin asiaa.

miten voi olla mahdollista ettei ihmisillä ole mitään käytöstapoja?!
eikä mitään kuvaa siitä, miten tässä maailmassa tulisi elää?

edit: ja samat terkut anrdeilta mun eksälle. koska se on semmoi saatanan vellihousu eikä osaa mitään itse tehdä, on se laittanut äitinsä asialle. ex-avoppini esitti maililla, että mun esikoisen isän pitäisi hakea sieltä yksi penkki, plus ajaa mun eksän lipstot (joista aiemmin oli puhetta.) sinne ja tuoda mulle muutama huonekalu sieltä vaihdossa. jaaha. ihankun mun "palvelusväki" nyt ensinkään niille kuuluis. enmä nyt hirveesti muutenkaan laita ketään ihmisiä mun asioille, varsinkaan sellasille jotka kai ei liene mun asioita edes. haistakaa paska kaikki. nyt mua ei kannata yhtään enempää ärsyttää.

interaktiivisuutta

huomasin cathyan blogissa pienen kyselyosion sivun reunassa, ja siitä innostuneena lisäsin omani. harva täällä huutelee takaisin vaikka huutelisin mitä, ja harva on ilmiintynyt mulle kommenttilootassakaan. ihan vaan kävi kiinnostamaan millasta väkeä täällä käy, ja miksi.

raksi ruutuun pliis, kolmisen viikkoa on aikaa ennenkun käyn analysoimaan tuloksia ;)

juhlimaan

herra pikkuherra. pian yksivuotta.
poitsun juhlalook on mainio! tässä makupaljoa mahdollisesta ykköskuvasarjasta.

p.s. näyttääkö hämäriltä tein ruuduissa? mun koneella nää on ihan hyvävalosia ja kirkkaita, mutta joskus mun kuvat näyttää tosi tummilta toisten koneilla. (mulla siis aika kirkas ruutu, kai.)

enkeli vai futari

hittolainen!
esikolla on perjantaina taas askel kohti alueellista urheilueliittiä. tosin sen pitäis olla koulusta pois, koska treeniä on aamusta iltaan turnausmuotoisesti. aiemmin opettaja oli sanonut että tietysti voi olla koulusta pois, mutta nyt kun esikko vei mun allekirjottaman lupalapun, oli ope sanonut ettei poissaolo käy.

whaaaaaaaaaaaaaaaaaat?

ope haluaa esikon enkeliksi adventtijuhlaan.

hemmetin hihhulit. ymmärrän ettei pedagogiikkaan istu kilpailuhenkisyys, mutta tuo karsinta on esikolle todella tärkeä juttu. jos ei lupaa sovinnolla heltiä, soitan perjantaiaamuna kouluun ja ilmoitan kohteliaimmin että "enkelinne on sairastunut."

on se hitto.

p.s. esikoisella on koerumba päällä. ysimiikka on huonoin numero mitä se on mun eteen kantanut. enemmän sellasta kymppimiikkaa-ysipuolta. kenenhän aivokapasiteetin se on perinyt? mokoma hikke. ;) *pauks* sanoi taas mamman henkselit.

to surf and to sail

kyllä oli hauska tarhamatka aamulla. onneksi rattaat surffaa lumessa hyvin, ruttunaamaa kävi vaan sääliksi. se tahkosi polvia myöten lumessa, mutta kova pyry ja mieletön lumimäärä äimisteltävänä sai sen jaksamaan nurisematta päiväkotiin asti.

varasin meille eilen risteilyn. ennen joulua lähdetään stokikseen visiitille. kaikista iloisin aiheesta oli ruttunaama. edelliskesän risteilystä vaikuttuneena se ihailee isoja laivoja, meidän omia laivoja, jotka satamassa odottaa juuri häntä kyytiinsä. ja nyt se pääsee. ei niin iloinen asiasta oli esikoinen, joka on dumattu koulutyön vuoksi isälleen reissun ajaksi.

eilen käytiin myös parisuhdekeskusteluja. ja se oli hyvä. mä olin eilen kaiken viimeviikon ressin jäljiltä tosi surullinen ja uupunut. pelkään aina kun muru on väsynyt ja hiljanen, että se aikoo lähteä menemään. (näinhän olen nähnyt edellisessä elämässäni.) ja kun tilanne laukeaa, ja muru on saanut nukuttua, ja on onnellinen ja tyytyväinen, mä olen ihan klesana.

rakkautta ja amerikkalaisia pannareita oli eilinen ilta täynnä. kaipa mä taas uskon että tämä tästä jatkuu. samanlaisena ja onnellisena ja seesteisenä niinkuin aina. muruhan on siinä uskossa ollut koko ajan...

p.s.

täytyy vielä sanoa että musiikki vaikuttaa voimakkaasti fiiliksiin, ja lätkärokki auttaa joka vaivaan.

tjeu esmes: 
nickelback - be somebody
3 doors down - it's not my time

i love!

muru nappasi pokulin apteekkireissulle, ja jäin tyttöjen kanssa kotiin.
esikko kytki koneen ja spotifyn kajareihin ja väänti nupit kaakkoon.
täällä kilpailee ämyreissä nykykantri ja lätkärokki.

tytöt jammailee ja laulaa. mullekin tuli jostain ylimääräistä virtaa. pistän just muksut pulkkamäkeen ja painun kellariin tuunailemaan ruttunaaman syntskälahjaa.

ennen-jälkeen postaus tulossa toiv. pian!

peeässän peeäs:

- tiiäksä insinööri, että nyt se rivitanssivaatteisiin pukeutuva teini on ruvennu kuuntelee kantria?! o_O

ja oon pitkään miettiny miltä tuntuis painaa nelkytkuus. ja voin kertoo tässä pienen ressaamisen jälkeen sen saavuttaneena, ei tunnu juuri miltään. ammattini puolesta tykkään kun luut näkyy, mutta enpä mä omiani juuri kuikuile.

ja poika syöki itte. ollaan oltu helisemässä sen kanssa kun se kiehnää ja kiipee syöttötuolissa. muru tökkäs sille lusikan käteen ni se alkoikin syömään ite.

ja tapaamani uusi ihminen vaikutti tosi mukavalta, ja semmoselta joka on samalla aaltopituudella mun kanssa. mä toivon että nähdään uudelleen joskus, saas nähdä mitä se ihminen ajatteli asiasta...  :)

ja. syöpäpotilas lähti viikoks kylpylään. kun sehän on lomalla. kukaan ei vissiin ole kertonut että se on sairasloma, ei huvitteluloma! ho ho ho uskomaton nainen!

joo. rakastan.

-ouh.
-ahdistaaksua?
-ei. sä meinasit kuristaa mut.
-anteeksi...
 -halaistko?
-joo.
[halaavat pitkään, käsi silittää selkää]

-ootsä ihan poikki?
-joo. [surullisesti.]
[vielä pidempi halaus. silittelyä. nuuskintaa. suukkoja.]
-anna mä autan. kyl mä jaksan vielä. vaikka ja kuinka.
-joo. [surullisesti]
-rakastan sua.
-joo. kyllä tää tästä. jonain vuonna helpottaa.
- rakastan sua. rakastan. toivoisin että sun olo helpottuis. pian. rakastan.
-joo...

sainpas!

ja kun en itse osaa. sisko hoiti homman kotiin. edes mutsin neuvot ei auttaneet mua nettiostostelun ihmemaassa. sisko onneks osaa ihan ite.
tää tulee meille poikulin ykkössyntskälahjaksi!

http://piilomaja.wordpress.com/2010/11/19/hip-hei/

hitto kun en itse osaa tuollasia askarrella, taidan kuitenkin yrittää. joskus.

lämpö

vaikka mä olen totaalisen poikki ja loppu tuon mykän aikuisen kanssa, ja huolissaan sen huonoista unista ja nokkosrokoista, ja mun silmät räpsräpsräpsyy vaan täällä kotona, oli nukkumaanmeno eilen illalla taas kerran aivan taivaallista.

sinne tuhisevan lämpimän rakkauden selkään kiinni. ja se ynisi unissaan kun kietouduin sen ympärille. siihen oli täydellistä nukahtaa.

yöllä tutin vienti poikulille ei haitannut pätkän vertaa, kun nukkumaanmeno tuli uusintana ja uusintana aina uudelleen. sama lämpö, sama takapuoli, sama yninä. ihanaa!

 ja päivän piristeenä lähden pian kärryttelemään kohti paikallista kahviota. lasteni, ja näiden kanssa:

kuva: emmaljunga.

tapaamaan uutta blogituttua.
mielenkiinnostavaa :)

illalla

koska mä nyt olen tienannut rahaa myymällä vanhentunutta elämääni selkä hiessä ja varpaat jäässä, luulin olevani oikeutettu ostamaan pojalleni synttärilahjaksi netin ihmemaasta villatakin. niin joo ei.

emmä osannu. emmä tajunnu. saakeli. netissä shoppailuko muka helppoa? jopa liian helppoa?? tuskinpa! surkeus...

ja tämä päivähän päättyy mukavasti. mulla on tossa lasillinen kuivaa omenasiideriä. muru on turvassa omassa sängyssä. ruttu saateltiin suukkojen, halien ja jääkarhunsa kera petiinsä jo aiemmin. ja poikuli sitä aiemmin, uuden hampaansa, räsynsä, possunsa, iltahalinsa ja tuikituikitähtösensä kanssa.

kohtelias happimum-mies ilmaantui arfikkalaisen ajantajunsa mukaan, ja vei vaunut.

huomenna marssin kauppaan hakemaan rattaat pojalle. mietin vielä viitsiskö kysyä murulta aamulla
josko vihreät, ruskeat vai mustat rattaat miellyttäis tulevan kotiäidin silmää... tai ehkä en. meinaan saattaa olla ettei sen vastaus asiaan ihan miellytä nykyisen kotiäidin korvaa. voi olla että sen mielestä aamuneljältä kun se on umpiväsyneenä menossa duuniin, ei värillä juuri ole väliä. eikä millään muullakaan.

valta on siis mulla. ei hullumpi homma.

saatuani päivän vaatekaupoista meille kolmen viikon ruokarahat, villiinnyin muksujen kanssa jo ruokakaupassa shoppailemaan armotta. vedettiin sit iltapalalla rutun kanssa pasta pesto, fetajuustolla ja kirsikkatomaateilla. lapselle tikkari. mammalle pussi pähkinöitä. aamuksi on luvassa glögiä kera rusinoiden ja manteleiden (plus L tädin rutun kanssa leipomat joulutortut. KIITOS!). ja huomiseksi kiiresapuskaksi saadaan sienirakastajalapselleni ja itselleni kanttarellikeitto!  ai että, tällästä se on. äkkirikkaiden elämä!

sisukas

mä säpäshdin aamuyöstä hereille. mun vieruspaikka sängyssä oli tyhjä. pomppasin ylös ja kipitin olkkariin. muru istui sohvalla.
"sä et ole nukkunu."
- en. yhtään.

mä arvasin. se ei missään nimessä jätä tulematta mun viereen. mä saatan hermostuksissani, tai sen unta suojellakseni nukkua sohvalla, mutta se ei. ikinä.
"ethän sä ole menossa duuniin?"
- olenhan. emmä aio saikuttaa siks etten ole nukkunu. ei tää niin kummallista ole. olen mä ennenki jaksanu.
"mutku, mutku, mutku..."
sit mä kävin itkemään. hitto että voi jotakin rakastaa niin kovin, ja vihata samalla kertaa. saamarin jukuripää. edes mun kyyneleet ei sulattaneet sen päättäväisyyttä. ei se että mä oon siitä huolissani, ja pelkään sen puolesta. v***n urpo nainen!

kannattais olla varovainen mitä toivoo.
mä aiemmin toivoin itselleni puolisoksi sellasta sisukasta, uskollista ja reipasta, kunnon 50-luvun duunaria. ja sen sain. ei vaan aina tunnu niin kivalta. mä ihailen sen sisua ja tarmokkuutta. sitä että jos on töitä, sinne mennään, ja sovitut vuorot painetaan maailman tappiin. ja piste. se on ihailtavan ahkera ja tunnollinen. mutta nyt se on varmaan tullu hulluksi. ilman unia se vaan lähtee duuniin that's life. joskus käy niin ettei nuku. paskempi homma mutta ei voi minkään. ei puhettakaan siitä että se jäis tänne itkeen "yhy yhy en saa unta. en jaksa. en pysty." se ei ikinä masennu, väsy tai jää toimettomaksi. painaa vaan menemään. ei ole ihan niin hekumallinen firma että kannattais oma terveys riskeerata. eikä musta ole sen ongelma jos ne ei saa siihen niin lyhyellä varoajalla ketään tilalle.

jos sille nyt käy jotakin, en anna ikinä anteeksi. miten tää rakastaminen voi olla näin vaikeeta? ja satuttavaakin? tule tyhmä paskiainen kotiin jos väsyttää. ole varovainen. mä todellatodellatodella rakastan sua.

tekis mieli soittaa sen äidille. ja pomolle. ja poliisi hakemaan se nukkumaan. mutta minkäs voit. sisukas urpo.

happimum ei tulla

happimum ei tulla tanansa iltasa, happimum tulla huomena.

jumankekka mä alan repeilee täällä.

olishan tässä katastrofin ainekset kasassa jos jaksais suhtautua vakavasti elämään. ei menny niinko strömsössä. ei lähellekään. oon luvannut myydä vaunut vähän liian halvalla happimummille, ja koska en halua elää rattaatta, kävin varaamassa uudet. turhamaisena ihmisenä mulle ei kelvannut aleväri, vaan limited edition only. joten tappiolle mennään jokatapauksessa.

tappion määrän kertoo huomenna se, ilmaantuuko happimum hakemaan hänelle lupaamani vaunut oikeesti vai ei.

jos ei, mulla on sunnuntaina 300e lovi lompuukissa, plus omistuksessa sekä vaunut että rattaat.

ja tää asia mua vaan naurattaa. silmien räpsyminenkin taukosi hetkeksi.

haluaisin teille sanoa

kirjotin eilen illalla kasan sentimentaalista soopaa. en kuitenkaan julkaissut tekstiä, koska se oli musta niin töllöä. muutin kuitenkin mieltäni. antaa mennä vaan. ja tulla. soopaa ovista ja ikkunoista. 

olen puhunut tänään painavia asioita. kolmeen kertaan.
ensin insinöörin kanssa. elämästä, kuolemasta ja kaikesta siitä väliltä.
sitten murun kanssa. parisuhteesta, stressistä ja mähaluun-sähaluut-mitennääsopiiyhteen:stä.
ja illan pääteeksi uupuneen puistoystävän kanssa. väsymyksestä, arjesta, sen miehestä.


nyt uuvuttaa ja selkää särkee. pää ja mieli on turta.


insinöörille haluan olla tässä. kuunnella. toisaalta mulla on valtava halu paeta pahoja asioita, elää omassa illuusiossa jossa ihmeitä vaan tapahtuu ja epätodennäköset asiat tulee todennäköisiksi. vaikeat asiat katoaa. elämä voittaa ja maailma pelastuu. vaikka mun koko maailmankuva tässä nyt romuttuis, ja mun psyyke repeilis, niin tässä olen. olen vaan. en voi enää paeta. ja olen huomannut etten haluakaan. en koe tässä mitään kasvattava tai opettavaa. surua ja haikeutta ainoastaan. ja kauhua. luopumisen pelkoa.


murulle haluisin takoa järkeä päähän, en vaan löydä työkaluja. mä haluaisin että se tietää että jaksan ja pystyn vielä vaikka mihin. ei tämä ole mikään yhdensuunnan moottoritie. tätä pääsee kahteen suuntaan. avaisitko suusi ja pyytäisit apua? kun se ei tarjottuna kelpaa. ei se tee susta huonoa ihmistä ja koska rakastan sua yli kaiken, teen täällä arjessa vaikka ja mitä auttaakseni sua. kun mun ei tartte kaikkea yksin jaksaa, ei tartte sunkaan. 


ja naapurille haluaisin sanoa että lapset on kerran pieniä, ja mieskin vaan näyttää tollolta niiden väsyneiden silmien läpi. perusasiat on kunnossa. ei sunkaan tarvitse yksin kaikkea jaksaa. eikä haittaa että sä itket kun ollaan koolla, parempi että pystyt huonojakin asioita jakamaan meille. pyydä sinäkin, otan lapsia, tulen käymään, olen vaan. onneksi on ystäviä. ne välittää, ja huolehtii. 

lapset menee tänään yökylään. (kiitos rakas L!) meillä on ilta kaksin murun kanssa. mä menen huomenna tuon viimeeksmainitun ystävän kanssa kirppistelemään. otetaan hyvät eväät. kahvia, pullaa, karkkia. kotiäitien vapaapäivä, omaa aikaa. illalla kun lapset kotiutuu, ne pääsee vaahtokylpyyn. rutulla on karkkipäivä. sunnuntaina mennään kummilaan hiissailemaan. ja maanantaina alkaa murun vapaat.

kyllä tää tästä iloks kääntyy. ja onneks. ja kaikeks tutuksi ihanaksi. kun vaan jaksais tän päivän. olla reipas ja hyvä mutsi. ja ihana puoliso. siivota vähän. huolimatta siitä että silmät räpsräpsyy. ahdistelee ja vituttaa. selkää särkee.

p.s. lapset on ihania. hyväntuulisia, reippaita, kauniita. kyllä mä jaksan. ja jaksan ja jaksan.

paineessa

kun mä koen stressiä, alkaa mulla elohiiret vilkkumaan silmissä. nyt on räpsynyt kaksi päivää. tää on todellisen ärsyttävä tunne, sen lisäksi silmät tulee kipeiksi, ja päätä alkaa särkemään.

ja eilen illalla kun lojahdin sohvalle, alkoi selässä kova polttava, kuumottava kipu ihan yllättäen. yön se oli poissa ja nyt juilii taas kovin. ja silmät räpsyy räpsyy räpsyy.

murun nokkosrokko on ihan hirveä. se vetää allegialääkettä toisen perään. väsyy. ärtyy. alilämpöilee. ärtymys tarttuu muhun. nään pienet asiat isoina ja stressaan niin että silmissä räps, räps, räpsyy vaan.

tulis nyt se osteopaatti nopeasti. päästäis rauhaan olemaan ja nauttimaan elämästä.

Nelihenkinen perhe käyttää ruokaan kolmisensataa euroa viikossa

otsikko on hesarin uutisesta.
tässä ensimmäinen kommentti uutiseen:

"Jos neli henkinen perhe syö viikossa 300€ edestä niin se tekee 1200€/kk. Meillä kolmi henkinen perhe kuluttaa kuukaudessa noin 700€ ruokaan, työpaikka ruokailut mukaan lukien. Uskaltaako tässä toista lasta harkitakaan, jos kulut kasvavat noin?Mitä ihmettä ihmiset oikein syövät?"

samaa kysyy hän?

silloin kun olin keskenään kahden lapsen kanssa, ruokakulumme olivat 240e/kk. ei nytkään kauheen paljoa korkeammalla vedetä. toki kauppalaskuun tulee tuttelilisä, noin 1/pvä, vaippalisä noin 12/kk, bonalisä 10e/kk. sekä yksi aikuinen plus yksi vauva lisänä ruokavahvuuteen. silti väitän että 100e/vko ruokaan on liioittelua.
miten teillä?
mitä te ihmiset syötte?

kuppi nurin, ja sukat kanssa

mulla on joku post menstruaalinen syndrooma. murun pms helpotti, ja mulla alko angstit.
oon hillinnyt itseäni siivoamalla ja järkkäilemällä, mutta sit pinna karahtaa ihan pienistä.
eilen muru ensin puhui musta mulle tiuskimalla, ja uomautin asiasta nii sehän ei pysty sanomaan "sori" vaan mökötti loppuillan makkarissa lukien. teki mieli käydä kiljumassa sille vielä vaikka mitä siitä että hiton kiva täällä yksinhuoltaa sen vapaapäivinä, ja vois oppia sanoo sori ja selvittää tilanteet heti yms. yms. yms. mutta ajattelin sen ajavan vaan ojasta allikkoon.

kihisin sitten ittekseni kunnes esikko tuli marisemaan että oon täyttänyt sen hyllyt vaatehuoneesta rutun vaatteilla ja sen yökkärit ei mahdu minneen.

siihen katkesi kamelin selkä. mä olin eilen kysynyt siltä oliko siinä kaikki, kun se laittoi vaattensa. ja oli kuulemma. sit niitä tulee yhtäkkiä mun siististi järkkäämään vaatehuoneeseen aimo kasa lisää.

ei kestänyt hermo ei. riivin rutun kamppeet pitkin lattioita ja potkaisin sukkalaatikon pitkin olohuonetta. (tosi aikuismaista.) sitten läksin kauppaan rauhottumaan.

tultuani takasin oli sukat ja rutun muut vaatteet kerätty ja porukka aika hiljasta väkeä.

ei mukaan hermot kaikkea kestä. valitettavasti.

yöllä sitten poikuli huusi kahdesta kuuteen. ja sitten noustiin ylös.* istuin vuoteenlaidalla miettien myrkyllisiä. en tiettykään pojasta, vaan puolisostani johon kulminoituu nyt kaikki paha. tollanen töllö ja aina sama homma. no, hyvähän mun on peiliä syyttää jos naama on vino.

* epäilen pojan tekevän hampaita. aamulla kun kurkkasin suuhun, niin ei mitään! hemmetti. mikä ihme siinä maksaa? yövalvominen ei sinänsä mua rassaa. en ole juurikaan kolmen lapsen kohdalla sitä hommaa joutunut tekemään, ja musta tosi äiti on vasta se, joka jaksaa yötolkulla hermostumatta hoivata hellyydellä nitisevää (karjuvaa) jälkikasvuaan. mulla on siihen matkaa ton yötolkun kanssa. hermo kestää hyvinkin. rasittaa vaan ne omat synkeät ajatukset mitä siinä sängynlaidalla ihan turhaan kehittelee.

jaahans.
tule hyvä päivä, älä tule huono päivä. hellitä mania ja angsti niin muidenkin on helpompi mun kanssa taas elää.

happimum ja muuta erikoista

hitto vie!
laitoin huutoon myös vaunut. ajattelin että voimme siirtyä ratasaikaan ja tienata vähän puurorahoja samalla. ennenkun kohteeseen tuli yhtään huutoa, lähestyi minua happimum. happimum pyysi kuvaa, ja sen lähetettyäni tarjoutui ostamaan vaunut heti. pienen (hyvin pienen) hetken mietittyäni ilmoitin että kauppa käy, ja saapi hakea kunhan ensin pesen kankaat.

tässä vastaus:

"hei, jos myyt kiitos, voin tulla huomenna hakemaan koska tarvisemme vaunut heti, pesen itse kankaat. ei mitään kiitos"

hmm. himppalimppasen mielivuvitus pääsi valloilleen, ja hekottelimme hervottomana täällä pohtien kaiken maailman skenarioita siitä miten tässä käykään. hurjimpana visiona se että jään kiinni väärennetyt rahat kourassa lastentarvikeliikkeessä. "kun mä siis myin ne kiireellä yhdelle happimumille, kun se tartti ne heti ja maksoi näillä rahoilla käteisellä. en tiedä kuka se on. ei sanonu, on mulla joku epämääränen happimum-mailiosote"... hmmm. 

noh, happimum toimi taiteen sääntöjen mukaan ja laittoi "osta heti"-tarjouksella kaupan kiinni. eli sain sen osotteen ja nimen tietooni. edelleenkään en vaan ymmärrä miten joku tarvitsee vaunut päivän varoitusajalla? mutta saahan sitä ihminen vaunut ostaa niinkun tykkää.

no joo. harkitsinko tätä(kään) loppuu asti. no en. olen naivi, yllytyshullu ja nopea liikkeissäni. 

tässä taas nähdään. ei järjen häivää. huomenna taidan joutua rataskauppaan. (ja ehkä putkaan ;) )

rakas, rakas, rakastan!

mä en tykkää salamalla otetuista kuvista, mutta eilen illalla fotasin vähän yhtä rusinanmussuttajaa. voi elämä. tää on niin mun lapsi! onnen ja ilon aihe, kitisijöiden kruunaamaton kuningas, maailman komein
pikkumies!
suuri rakkaus!

lipastoprobleema

kiitos insinöörille muutamasta hyvästä rymsteerausideasta. ollaan päädytty (tai mä olen päätynyt) siihen sen ideaan, missä lasten vaatteet muuttaa vaatehuoneeseen, ja meidän vaatteet uuteen, tai vanhaan kaappiin aikuisten huoneeseen. eihän mein huoneessa tapahdu kun nukkumista (ja aikuistenjuttuja toki ;) ) joten siellä voi ihan hyvin yks kaappi tönöttää, sit jää tilaa enempi lapsille leikkiä.

ratian arkut meni huudossa. ja yhdet vanhat tikapuut tilaa viemästä. jos vaatekaappi ei mene kaupaksi, siirrän sen suorilta makkariin, ei tartte sit uusiin kaappeihinkaan satsata rahaa. se vaan on hiukan liian syvä, mutta kaipa me pärjäillään.

kihinää hermossa aiheuttaa tällähetkellä eksäni. se jätti muuramen lipastot lapsille, kaneetilla "ne voi jäädä lapsille". noh, mä pöllönä kysyin voinko ne laittaa huutoon. ni ei käy. hän ehkä haluaa ne itse, tai ainakin rahat niistä. siis ekse jättänytkään niitä lapsille? että mun kotia on vaan pidetty jonkinsortin varastona?

ooksmä jotenkin idiootti vai mitä en tajua?

nyt kun kyselin uudestaan mitä niiden kanssa meinataan, niin oli ihan pokkaa kysyä jos minä (!) veisin ne hänen äidillee kaupungin toiselle laidalle. ai miten? selässäkö kantaen? ei vaan kun haen omat kaapit sieltä... jaaha. että palveluksia saa tehdä. ja siinä vaiheessa kun lapsille jätetyt lipastot ei olekaan lasten. olin vilpittömän tyhmänä ajatellut että jos hän ei niitä tarvitse, me ei niitä tarvita, niin mä voin myydä ne ja käyttää siitä kertyvät roposet lasten huoneen käytännöllisempään sisustukseen. koska lipastot on kerran "lapsille jätetty". mutta ei.

tarjouduin myymäänkin lipastot täältäkäsin, jos ne ei hänelle mahdu, ja tilittää sitten rahat. mutta se ei sekään käy. kattonko mä nyt noita kaappeja täällä sit tilaa viemässä hamaan maailman tappiin? vai kannanko ne selässä kaupungin toiselle laidalle ja teen niinkun ex-neiti taas tahtoo?

haistakoon perse.
muru niin repii pelihousut tästä, ja luulen että kaapit löytyy tuosta pihakallion päältä ennenkun ehdin kissaa sanoa... mahtavaa taasen. ei plussapisteitä paljoa eksän tilille tästä ropise. ei. mutta se tili on muutenkin jo niiiiiin miinuksen puolella mun silmissä että paskanko väliä.

isäinpäivä

naapuriblogissa kävin pohtimassa isyyttä, tai enemmänkin isättömyyttä perheessä. mulla ei ole siitä juurikaan mitään sanottavaa mitä en olisi sanonut aiemmin...

meillä isäinpäiväkortti tehdään ukille. ja tänävuonna ruttunaaman toiveesta myös "arskalle", joka on g-serkkuni mies, lasten kakkosperheen* isi, kuulemma ruttunaaman paras ystävä. selkeetä miesmallin kaipuuta on ilmassa tuolla nelivuotiaalla, mutta ihailun kohteeksi käy siis loistavasti sukulaisperheen "arska", 44 vuotta.

isäasioita ei ruttunaama ole kysellyt. semmonen kausi oli ja meni 1,5 vuotiaana, ja se on silloin käsitelty aika hyvään tilaan.
nykyään se saattaa ilosena mennä metrossa selostamaan mummuille:
-"mä oon ruttu, mulla ei o isää." (mummut huokailee vedet silmissä)
-"mut se ei haittaa, mulla on mamma, ja mami. ja ukki, ja mummi ja gee ja arska. ja sisko ja veikka ja koira.... (mummut pyörittää silmiään - siirrytään muihin aiheisiin)
- "mulla on kohta synttälit. mä täytän neljä."

nou hätä mummut, vaikka lapsiraukalla ei o isää. lapselle mein perhe on täysin luonnollinen malli elää. mä en vaan osaa tehdä sille numeroa asiasta jota ei ole olemassa. jollain ei ole siskoa, jollain ei ole koiraa, jollain ei ole isää, jollain ei ole mummua. that's it.

tänään, isäinpäivänä, on syöty ukin ja mummin luona pizzaa, ja kuunneltu hassuja lastenlauluja vinyylilevyltä ukin kanssa. leikitty legoilla. ukki on saanut liikuttavan kortin himpuloiden kädenjäljillä koristeltuna.

mä liikutuin kyyneliin, piti ihan yhtäkkiä tsiigaa ikkunasta ulos,  kun ukki halasi ruttunaamaa ja sanoi "tiiäksä, ukki rakastaa sua ihan hirveesti. sä oot tosi kiva tyttö." 

sentimentaalisuuksissani lähetän lämpimiä ajatuksia myös esikon isille, ja tanskan jornille, ootte tehneet mulle (ja murulle) maailman suurimman asian, antaneet mahdollisuuden tähän perheeseen. näihin lapsiin. maailman suurimpaan rakkauteen. 



* sikälimikäli kuolema mut lapsista erottaa, (tai vie mut ja murun molemmat) on lapset huoltajuustestamentilla osoitettu heille.

parisuhteen huonommat puolet

naisen kanssa seurustelussa on yks paha puoli. sen voi ilmasta lyhyesti, ihan kolmella kirjaimella:
PMS.
saamari. täällä on ollu yks kiukkunen akka kohta viikon. kivasti se on yrittänyt olla ihan normaali, mutta mun hermoa kiristää, kun näkee että sen hermoa koko ajan kiristää.

tää aamu on taas osottanut mulle kuinka rakkaudella on kurjatkin puolensa.
murulla on ollut nokkosrokkoa muutaman viikon (ilmeisesti stressiperäistä), ja tänään se kotiutui yövuorosta oksentaen. ja päälle syljeskeli verta.
helvetti että rakkauden kääntöpuolella on aina se huoli.

mä varasin murulle ajan osteopaatille jos sais ressihormoneja laskeen niin että rokko helpottais. ja jos se tänään vielä kerran oksentaa, MÄ soitan sen duuniin ettei se ole tulossa, ja MÄ varaan sille lääkärin. koska MÄ en enää kattele tämmöstä, enkä MÄ rakasta ketään MÄPÄRJÄÄNITTE:ä enkä EITÄSMITÄÄNHÄTÄÄOO:ta.

valoa pimeään...

jee. mä tein sen.
kävin ostamassa sarastusvalolampun.
ensimmäistä kertaa halusin ja ostin mitään teknistä vempainta. ja ensimmäistä kertaa leikin sellasella ja sain iloa ja kicksiä moisesta "turhuudesta".
kävin tsiigaamassa sitä eero aarnion origoa, mutta sitä hiukan käpälöityäni, mua alkoi epäilyttämään sen laatu. hepposen ja halvan tuntunen muovipinta. stockan valikoimissa oleva sarastuslisäosakin näytti semmoselta pilipalilta että sen sais jostai biltemasta ainakin puolet halvemmalla.

päädyin phillipsin perusmalliin. ja olen tyytyväinen. eilen ränkkäsin sillä muutamat sarastukset ja hihkuin riemusta.

illalla odotin ihan ysisarjan päättymistä ja virnistelin kun jokin tollo, kun mietin että kohta saan mennä säätämään vempaimeni aamuherätykselle. murukin ihmetteli että mitä hittoa virnistelen jatkuvasti.

aamulla oli herätysäänä linnun viserrystä odotettavissa, mutta rakas vanhemmanmallinen nahkavekkarini ehti kiekua ensin. lapun valo oli jo kyllä puolella teholla päällä, ja tuntui hirmu virkeältä herätä. ja tod. vaan placeboa siitä että mulla on jotaki niin hienoa ja omaa ja teknistä.

hulluilla on halvat huvit, niinkun näköjään mullakin.

suru

hmh.
luin eilen siri hustvedt:in "kaikki mitä rakastin". mulla oli niin hyvä flow sen kirjan kanssa, ja oikeen ahmin sitä eteenpäin. kunnes juonenkäänne "bang" päin naamaa. sit mä tulin hyvin surulliseks, ja teki vaan mieli itkeä, murehtia ja olla vaan peittojen sisässä.

samaan teemaan sattuva asia törmäs muhun aamulla kun kävin duunissa poikulin kanssa. tietty aulassa oli vastassa ihminen jota en olis halunnut nähdä, sillä kohtaamista olin jotenkin jo pelännyt etukäteen. ja isku oli molemmille kova.
mun yks kollega, se jonka kanssa oltiin supistu raskausasioita, istuttu selvinpäin pikkujouluissa pyöreine mahoinemme, törmäilty kaupungilla mä vauva mukana, se viimesillään raskaana. siinä se seisoi, leperteli pojalle, ja sanoi ettei tuommosen taaperon näkeminen itketä. ja sitten se repesi itkuun. mäkin seisoin siinä ku joku jäykkä idiootti vaikka kuinka pitkään. nieleskellen itkua.

se menetti pienen tyttönsä kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen. tyttö olisi samoja ikiä poikulin kanssa.

mä tulin niin pohjattoman surulliseksi.

olen itkeä tirautellut tänään jo monesti.

voi paska, niin kurja on joskus tää maailma. ja epäreilu. ei riitä sanat kertomaan miten pahoillani olen.
eipä tänään muuta. mä jatkan tät itkemistä.

sata asiaa. ainakin.

mulla on noin sata asiaa mielenpäällä. ei vaan ole aikaa kirjotella ja speksailla niitä auki.
oon alkanu heräilemään noin kello neljä, ja sitten makaan petissäni, ja ajatukset pyörii päässä.

töihinlähtö on iso asia. miten mä pärjään työläisenä? miten mä pärjään ilman mun kiekuvaa, puntissa roikkuvaa naurunaamasta kirppua? miten mä selviin ajoissa töihin? miten mä selviin sieltä ajoissa kotiin? mitä mun sydän sanoo vähästä ajasta himpuloiden kanssa? ...positiivista on toki se, että murun rytmit palaa ihmisten normitilaan, ja se on halutessaan illat ja yöt mun kanssa kotona. mutta mitä mein parisuhde siihen sanoo? se on aivan uus tilanne meille.

mun leukaluussa on ollut jo muutaman päivän kipeä patti. ja tietyn ihmisen sairastuminen siitä kohtaa tietyllä tavalla perinnölliseenkin sairauteen aiheutti vähän ahdistuneisuutta. nyt kipu on siirtynyt viisaudenhampaan tienoille. siellä toisin ei ole enää hammasta, joten mikä hitto siellä kolottaa?

mä oon keräillyt muutaman homo-aiheisen artikkelin talteen lehdistä. tekis mieli vielä kerran sanoa muutama homo-sana-sananen, mutta ootan sen intoni kanssa ministeriön päätöstä mun siittiöiden lopullisesta kohtalosta.

ruttunaaman kanssa oon kohta varaamassa aikaa perheneuvolaan. on hankala elää ihmisen kanssa joka sanoo kaikkeen EI! enkä mitenkäänpäin haluis pilata äksyilemällä ja ymmärtämättömyydellä mein niin muuten upeeta suhdetta.

rahojen riittämistäkin tässä tulee vähän murehdittua. hyvin mä olen vetänyt tän setin kyllä, nostan hattua itselleni. asuntolaina mennä puksuttaa, säästöihin ei olla kajottu, lapsilla on asialliset vaatteet ja ruokaakin piisaa. en tajuakaan miten ollaan pärjätty näinkin hyvin, näinkin vähällä. pelkään koko aika että olen unohtanut jotakin oleellista, ja kohta on joku mopojengi oven takana karhuamassa saataviaan. tänävuonna veronpalautuksilla kustannetaan kiva joulu, kun ei ole mitään lisääntymisprojektiakaan vetämässä.

lastenhuoneprojekti etenee pikkuhiljaa. viikon on nyt vielä huudossa nykyiset kamat, menee ne kaupaksi tai ei, haluan huoneen kuntoon ennen töihinlähtöä. aikuisetkin tarttis uuden sängyn, ja sarastusvalon haluaisin aikuisten aamujen helpotukseksi hankkia. (näihinkö se hyvin hoidettu talous sitten kosahtikin? ) lisää tilaa ei näihin neliöihin, naapuri-insinöörin hyvistä ideoista huolimatta, saa mistään. sillä pelataan mitä on. kun olis vaan järkevät välineet.

himpuloiden synttäreitäkin pitäis alkaa järkkäilemään.
päivä on päätetty, kutsut laitettu, tarjoilut ja muut konkreettiset askareet on vielä suunnittelua vailla. lahjatalo odottaa kellarinkäytävässä deadlinen lähestymisen tuomaa toiminnanpuuskaa.


ikkunatkin pitäis tiivistää, ja lastenhuoneen patterista isännöitsijälle soittaa, jos sieltä on se kauhujen talvi paukkupakkasineen hyökkäämässä, eikä haluta palella koko talvea täällä.

...ja talvirenkaat autoon pitäis vaihtaa...

ja paluuviestin puuttumisesta päätellen mutsi ja faija ei aio osallistua mahdollisen häätilan kustannuksiin. so be it. satsataanko tilaan sit itse, vai kutsutaanko mun vajaa satapäinen suku tänne mein seittemäänkymmeneen neliöön? ..jää nähtäväksi. muutenkin koko homokohu on laimentanut mun intoa virallistaa mitään syntistä suhdetta tässä tyhmyyksiä rehoittavassa maassa. ...paitsi että löysin älynätin sormuksen. samanlaisen kun mikä mulla jo onkin, mutta semmosen kiiltävän hilepintaisen. pitäis käydä uusiks tsiigaamassa, jahka mun äitiysdementia antais sen verran myöden että muistaisin missä hitossa sen edes näin...

on sitä. kaikenlaista. ei näitä asioita vissiin ihan sataa ollut, mutta täyttää kivasti pään nääki.

nainen!

voi juukelis!
rakkauttani on joskus mahdoton tulkita.
eilen, kihlauksen vuosipäivänä, ja seurustelun kaksvuosipäivänä, kävin tuleevaa rouvaani luttaamassa ja halimassa, silittämässä ja hieromassa, kun se luki romaania sängyssä.
sen sijaan että se olis moisesta ilahtunut, se tuli vaan pahalle päälle.
hitto! mitä en tajunnut? ottiko sitä päähän ajatus töihinmenosta, vai teinköhän mä jotakin väärin? :D

jouduin vielä iltapäivästä soittaan siinä yhden puhelun, ja sen aikana muru marssi mun edestä ulkovaatteet päällä ulos ovesta. kun sain pojan hereille, syötettyä ja puettua, aloin miettimään mihinkähän se yksi lähti. no, soitin perään, ja ruttunaamaa se oli lähtenyt hakemaan. kiukkusena. sille reissulle mäkin siinä puetun poikani kanssa aioin lähteä.

muru oli siis kysymättä multa mitään, olettanut etten aio lastani päiväkodista hakea, ja työhönlähtökiireissään suti päiväkodille hieman pipo kireenä.

ooh, naiset! miten hitossa ei voi sen vertaa suutaan aukoa että kysyis kuka rutun hakee ja koska? omat johtopäätelmät kas kun ei aina ole ne ihan parhaat.

vuosipäivälahjaksi sain c.herreran 212-tuoksun. sen josta murulle tulee mein seurustelun alotusajat mieleen. hiis! ja rakkaudellisen illan vein päätökseen kiinnostavan romaanin ja suklaalevyn kanssa yksin sängyssä untuvatäkin alla, villasukat jalassa. muru raasu oli töissä... (aika mälsää sille, mulla oli aika tunnelmallista ja seesteistä...)

kahdehtivat minua häneltä

esikon ystävät oli fiilistelleet kun esikolla on niin kiva iskä. mutta hehkuttaneet päälle että sen äiti se vasta ihana ja cool onkin. että ihan kadehtivat semmosta äitiä häneltä.
mua nauratti, kysyin josko esikko, 14 vuotta, on kertonut kavereille, ettei mama anna sen juoda edes kokista vielä. ei kuulemma ole.
*wirn* saattais loppua kadehtimiset siihen!
oon mie sit vaan niin ihana!
ja nipo!

ai miksi rakastan? ...osa 54.

eilen muru sulkeutui keittiöön, ja taikoi aivan mahtavaa pizzaa. ja bonuksena päälle amerikkalaisia pannareita ja mustikkarahkaa. namnamNAM!

muru muutenkin on älyhyvä ruoanlaittaja, ja mulle muutaman parisuhteen, sekä 14 vuoden ajan äitiyden tuomaa ruokahuoltoa toteuttaneena, maailman kivintä on kun ruokahuoltoon osallistuu se perheen toinen aikuinenkin. tasapuolisesti. ja millasin pöperöin? no erinomaisen maukkain! tää on mulle aivan uutta ja upeeta...

eilen muutenkin oli aika hieno koti-ilta.

lapset laitettiin aikaseen unille, ja rentouduttiin itse vaahtokylvyssä, texasin soidessa taustalla. muru on ollut loppuviikosta hiukan vaisu ja poissaoleva, lieneekö pääsykokeiden ja niiden odotettavissa olevien tulosten aiheuttamaa ressiä. eilinen ilta oli kuitenkin aivan mahtava, romanttinen ja niin meidän näköinen... huoh. I am in love!

kymmenen neliötä, apua!

hemmeti.
mein talohaaveet jota ollaan tässä pyöritelty, siirtyi hiukka tulevaisuuteen päin, koska mummeli, jonka taloon me ollaan suunniteltu muuttavamme, on päättänyt pysytellä omassaan niin kauan kuin mahdollista. ihan oikein mummolta, ja jättää meille aikaa sorvata pläänejä ja keräillä varantoa...

paitsi.

koska nyt luulen että tässä asustellaan kolmiossa ainakin pari vuotta vielä, niin pitää vähän järkkäillä ja älyynnyttää näitä neliöitä. 70 neliötä viidelle ihmiselle ja kolmelle koiralle on aika tiivistä asumista. huolimatta maailman parhaasta pohjaratkasusta, on tässä hiukan huonekalujen ja säilytyssyteemien suhteen sorvattavaa edelleen .

lastenhuone on vähän nyt murheenkryyni. sinne on jäänyt (lapsille annetut) muuramen lipastot, jotka on toki kauniit ja arvokkaat, mutta niin epäkäytännölliset. (myytävä sanon minä!) samoin kolho vaatekaappi sais mennä. haluaisin yhden seinän täyteen hyllyä, ja mieluusti liukuovet, ettei ovien aukomiseen tarvita tilaa. yksi seinä on kokonaan ikkunaa, ja toiselle kun tulis täysmittanen kaapisto, jättää se kaksi seinää vapaaksi sänkyjen sijoitukselle. tilaa huoneessa on noin 10 neliötä, sänkyjä kolme. hmmmm... ideoita anyone? esikko nukkuu parvella, mutta on alkanut sitä vihaamaan. sohvasängystä haaveilee... apua!

mitä ihmettä mä teen? suurperheiden äidit tai muut nerot järkkäilijät, auttakee! 

kuvapostaus

poikani, 11kk.

sen mamma, 12kk.

ja sen mamma.

ja pojan ukki, mun iskä, a.k.a uliseva mies. about 50v sitten.

ihania arkistojen helmiä!
huomaa pojan kuvassa se, että se on lähdössä mamin (murun) kanssa shoppailemaan. ja näyttää vaatetukseltaan ihan siltä. ne oli kun kaks marjaa. ei näy retropotkaria eikä muuta mun pukemaa boheemia tässä kuvassa.

ja vissiin aika totta se, että tuo poika noista lapsista eniten näyttää multa :)

ja vielä niille jotka kohisee sen yllättävästä vaaleudesta (ei sen pitäis mitenkään sensaatio olla, mutta mein suku, huoh...) huomioikaa ukin tukka! turkkilaisen tai inuiitin näköinen ukki on ollut täysin vaalea vielä leikki-iässä. samoin luovuttajan tukka on ollut vaalea nelivuotiaaksi asti. kyllä se poika siitä tummenee, jos tummenee. tai sitten jää vaaleaksi. niih!

merkkipäiviä

poikuli, kitisijöiden kruunaamaton kuningas, megavekkuli, hymynaama, mammanpoika, lämpöpakkaus tuli viikolla 11 kuukautta.
voi se on niin mun rakas! haastava nitisijä. iso poika. sylivauva. äärettömän söötti tyyppi.

monet on sanoneet että se on alkanut enenmmän ja enemmän muistuttamaan ruttua kasvonpiirteiltään. se käy vessassa kuin isot miehet. pönttöön osaa asiansa tehdä. hyvä päivä menee yhdellä vaipalla. se nukkuu noin iltapuoliseiskasta aamukuuteen. ja päivällä kahdet päikkärit (3h+1h). poika syö reippaasti kahdella hampaallaan. tykkää sormiruokailla, mutta väsyneenä parempi lusikoida vikkelästi pöperöt suuhun. se tykkää musiikista, lastenlaulut ja mamin (eli murun) jytke-soittolista kelpaa paremmin kuin hyvin. poika on oikea ikiliikkuja, ei meinaa hetkeäkään pysyä paikallaan. se rakastaa omenoita. omenaa (pöydällä, toisen kädessä) se ei voi hevin sivuuttaa. ja on maailman onnellisin pikkupoika saadessaan koko omenan järsittäväksi. ja taitavasti se sen syökin, kahdella hampaallaan.

poika raivostuu totaalisesti jos sen ottaa pois keittiöstä. tai kuivurista tai pesukoneesta. pahimmat kiukkukohtaukset on saatu kuitenkin siitä, jos siltä on joutunut omenan ottamaan pois kädestä.

kiukustuessaan se ojentautuu täyteen pituuteensa, vetää henkeä, ja painuu huudon säestyksellä kyykkyyn karjumaan. siinä se sitten tovin ärjyy, kyykkysilteen. (ihana!) syliin jos sen ottaa pulttihetkellä, se heittelehtii siinä vähintään vaarallisesti eteen ja taakse, teutaroi kertakaikkiaan. lohduttaminen tai lohduttautuminen kun ei ole aina ollut itsestäänselvyys tuon pojan kohdalla, niin tuntuu äärettömän hyvältä kun se painautuu vasten kiukun laannuttua.

muutenkin siitä on suketunut varsinainen sylittelijä ja halittelija. se käy halailemassa, ja koittaa purra tai suukottaa. joskus lattialla maatessa saa niskaansa yhdeksänkiloa halipulassa olevaa elämäniloa.

muutamia sanojakin vekkulilla on. poika sanoo "anna anna nam nam" kun joku syö", samoin jos maitomuki on liian kaukana. se sanoo "kakka" kun on aika siirtyä toiletin puolelle. pariin kertaan se on itkenyt mun perään huutamalla "mamma"... (innolla odotan koska sen sanainen arkku kunnolla aukeaa, sillä lasten oivallukset on musta arjessa toisiksi parasta!)

se kävelee ja juoksee kuin vanha tekijä. harjoittelee kiipeämistä. moni luuleekin sitä puoltoistavuotiaaksi kun se on niin näppärä motorisesti. itsekin välillä unohtaa että se on oikeesti vielä ihan vauva.

se tykkää piiloleikeistä. ja kovasta heijauksesta ja pyörittelystä. ja hippaleikeistä. se aavistaa koska mami aikoo sitä jahdata tai kutittaa, ja nauraa jo etukäteen. laululeikit on kova hitti kotona, niiden lopettaminen saa aikaan kovaäänisen protestin. muskarissa on niin paljon mielenkiintoista muuta, että siellä homma ei ihan skulaa.

mitä muuta. kaikkea mahdollista. valtavan hieno poika. ehkä juu "suuritarpeinen", mutta just mun oma. maailman arvokkain pieni mies. upea persoona. vikisijöiden kruunaamaton kuningas.



huomenna on mein kihlauksen vuosipäivä! voi miten tämä aika juoksee, ja hidastelee yhtälailla. tuntuu että näin on ollut aina. me yhdessä, poika olemassa, kaikki on muuttumatonta, hidasta, kaunista. vuodessa ehtii kuitenkin tapahtua niin paljon, ja että aika on mennyt hujauksessa. ihmeellistä.

munakello

oon soitellut mutsille parin päivän välein kysyäkseni miten sillä menee. luuydinnäytettä se ajattelee puhtaaksi, koska lisäinfoa asian tiimoilta ei ole tullut. se kävi hakemassa peruukkinsa, päätyi siihen tukkamalliin mikä sillä on ollut teininä. punaruskeaan, otsatukalliseen, josta latvat on käännetty sisäänpäin. ei ole vielä tukkaakaan pudonnut, mutta hyvä varautua etukäteen...
musta tuntuu että sitä alkaa mun soittelut jo tympimään. ainakin se yrittää uuvuttaa mun mielenkiintoa sitä kohtaan, ja koko syöpää kohtaan, jaarittelemalla mulle tunti tolkulla esim. aiheesta munakello. toinen hyvä setti tässä on ollut aiheesta lihanuija. ok. viesti vastaanotettu. kaikki on kunnossa, syöpä on ihan "out" puheenaihe. hyvää munakelloa on vaikea marketista löytää, senkin ymmärsin.


mulle teki hyvää myös julkisesti marista aiheesta ruttunaama. tyyppi on mun marinan jälkeen käyttäytynyt asiallisesti. (mikähän taika siinäkin lienee..?) ei ole juurikaan uhmaillut, eikä siskoaan jyllännyt. poika kuitenkin natisee jatkuvasti edelleen. hampaista se tuskin johtuu, koska niitä ei vieläkään näy tulevan. taitaa vaan olla kova läheisyyden kaipuu, vaikka mä tässä olenkin koko ajan paikalla. jos sylissä vaan on hyvä, niin syliä sitten annetaan. niin paljon kun poika sitä nyt haluaa, niinkuin tähänkin saakka on tehty. ja kitinä seuratkoon kotihommiani sitten hamaan tulevaisuuteen, kaneetilla "poika nyt vaan on tommonen". 

aloitan perjantain vapaailtaan liittyvät katumusharjoitukset nyt. kävin hankkimassa imuriin sopivia kappaleita. kohta saa koirankarvat kyytiä. jos vaikka ihan innostuis tamppaamaan matot ja pesemään lattiat nyt kun poikuli on aamupäiväunilla. raahaan myös viherkasvini suihkuun. jospa se tästä alkais. kiva viikonloppu.

p.s. muru hikoilee par'aikaa pääsykokeissa. pitkäkäätten sille isoja peukkuja!

hmmm

vielä edelliseen lisäisin että kun muru muutti meille, se ei väitti että rutusta näkee tosi selvästi että se on ollut perheen prinsessa ja saanut aina tahtonsa läpi. mutta kun ei ole. samat säännöt sillä on olleet kun esikolla. se vaan aina jaksaa yrittää.  uudelleen ja uudelleen.
"en halua leipää, haluan puuroa." (itkupotkuraivarit)
"en halua puuroa, haluan leipää." (itkupotkuraivarit)

se myöntää että kuulee ohjeet ("älä työnnä sitä ovea kun se osuu veikkaan") mutta ei nyt vaan noudata niitä tälläkertaa. jos vaikka ensikerralla sitten.

tosi kiva penska se on loppupeleissä. hauska, leikkisä, huumorintajuinen, avoin, keskusteleva. hellä ja kiva.

ainoastaan kerran se on pienempäänsä tönäissyt. ja vielä nyt, puolivuotta tapauksen jälkeen, katuu asiaa syvästi. tarhassa se on kuin herranenkeli. kerran sitä on siellä toruttu hillumisesta päiväuniaikaan, ja sekin sitä valtavsti vielä harmittaa, vaikka tapauksesta on jo useita kuukausia.

puuh. taiteile tässä nyt sitten. toisella silmällä kun katsoo, on neiti maailman ihanin ja täydellisin prinsessa, ja kun kattoo toisella silmällä, näkee sen uhmaavan, huutavan riiviön! 

sähläys ja kuri

no ei sitten menny niinku strömsössä tää aamu. tempasin puolikiloa kahvinpuruja lattialle, ja kun sain sotkun siivottua, huomasin että käyttämästäni imurista oli pussi falskannut. seuraavaksi siivosin ja putsasin imurin sisällyksineen ja puoli lattiaa. miksen lähtenyt aamukahville vaikka roberts coffeeseen? olisin päässyt aikapaljon helpommalta

aloin sitten tuunaamaan ruttunaaman synttärilahjaa. vanha roskiksesta bongaamani tapetti on ylen hieno, mutta aika jäykkää, ja osittain laastissa. sovittelin sitä nyt kahteen huoneeseen, mutta taidan koittaa etsiä vielä kavereilta remppajäämiä, tai hakea mallipaloja remonttikaupasta. sitä ennen on kuitenkin siivottava lattia laastimuruista. mutta millä? imurin suodattimet kuivuu kylppärissä. on meillä rikkaimurikin, mutta se on lastenjäljiltä jemma-nimisessä paikassa. aaaaaaaaaaaaaaaaaaaargh!

miten ihmeessä tää nyt ei kulje? ku ei kulje, niin ei kulje, niin ei kulje...

yks asia tästä "ei kulje" osastosta on myös tuo ruttunaaman uhma. se tulee jo neljä ja ajettelin tosiaan uhmaamisen alkavan hiipua, mutta vielä mitä! tosiaan taitaa olla luonteessa tuo kaiken kyseenalaistaminen ja oppositioasenne. ja mitä suurenevassa määrin.

mein tytöt on olleet hyvää pataa kaiken aikaa. tai siis tähän saakka. nyt vaan muutaman kuukauden ajan on ruttunaama alkanut käydä todella esikon hermoille. mä olen miettinyt tässä pari viikkoa miten saisin esikon ottamaan ohjat moiselta pikkudiktaattorilta. ruttu ei siis tee/tarkoita mitään pahaa, ei lyö, pure, kiusaa tahallaan. se vaan käy siskoonsa kiinni. halaa, likistelee, roikkuu vaatteissa ja kömpii päälle makaamaan. puristelee, pusertaa. eikä kuuntele eikä usko kun esikko pyytää lopettamaan. nyttemmin ruttusta on tullut täysin kuuro myös esikon antamille ohjeille. koskien kaikkea.
ensimmäinen ajatus oli luonnollisesti että hivauta sitä hiukan, jossei sana mene perille, eikä se irroita sun kimpusta. mistä moinenkin mieleeni edes tuli? eihän niitä nyt toisiaan vastaan voi yllyttää. ja väkivalta muutenkin on musta täysin ulkona vaihtoehdoista. toisaalta jos esikkoa riivaisi joku hänen kokoisensa lääppijä, olis viimenen keino tosiaan vähän hivauttaa jos sana ei mene perille. mutta kokoeroa kun on nelisenkymmentä kiloa, niin ei. mä en käsitä miten esikko ei saa tilannetta haltuunsa? (tai ehkä tajuan kun tuntuu että itsellekin moinen riiviö aiheuttaa haastetta kerrakseen.)

tukkapöllyä ei. sitä on käytetty mun kotona kyllä. samoin selkäsaunat olen saanut, mutta ei sitäkään. ei. ei vaikka en kovin ole traumatisoitunut niistä. koska tiedän todella ne kurinapalautuksen ansainneeni. (sairas ajatus toisaalta, mutta kyllä mä todella olen.)

no mitä sitten jos sana ei mene perille, eikä halua huutaa?

no, eilen esikolla kärähti ruttuun totaalisesti. pakenin keittiöön ja jätin ne selvittämään sotkunsa keskenään. kun tulin takaisin, ulvoi uhmis jäähypenkillä, ja mut nähdessään tietty karkasi penkiltä. siinä kohtaa jouduin kyllä sanomaan todella tiukkaan sävyyn että jos esikko on sut penkille laittanut, siinä sä todella istut kunnes se antaa luvan poistua. hienosti hoidettu esikolta, napakka komento ja rutun nosto jäähylle. loppuilta meni niiltä sopuisissa merkeissä.

no jäähypenkki se sit on. toiseksi suosittelin kiinnipitoa. jos ruttu jyllää päälle eikä kuuntele, esikko voi kiepauttaa kädet selän taakse ja istua selänpäällä, tai pitää ruttua sylissä (varo heiluvaa päätä!) kunnes korvat taas aukeavat. ja yhteisymmärrys löytyy.

nyt on alkanut muutenkin uusi kuriaika tässä huushollissa. mä sanon vaan kerran nätisti. sitten lähdetään hetkeksi omaan huoneeseen miettimään miksei kuunneltu. ainakin aamulla toimi kertalaakista tämä taas. yhtään ei tarvinnut munkaan hermoja riipiä.

on tuntunut että oon ton yhden vinkulin ja toisen uhmailijan jäljiltä illalla ihan jotenkin kierteellä, kun pidättelen hermojani niin kovin ettei ne posahda moisesta jatkuvasta riipimisestä.

mä olen tosi tiukka kasvattaja, ja niin kauan kun olen noita viisaampi, täällä määrään minä. ruttu kyseenalaistaa nyt kaikkea mahdollista, ja haastaa joka asiasta, mä olen vaan kyllästynyt olemaan koko ajan ärtyisä. ja kuinka kurjaa sekin sille loppupeleissä on. siksi nyt suora ja yksinkertainen linja.

toisessa vaakakupissa painaa se, etten halua autoritäärisesti murskata lapsen omaa ajattelua. sillä ruttunaamalla esim on tosi paljon hyviäkin ideoita, niinkun lapsilla yleensäkin. niiden toteuttamiskelpoisuudesta tai niiden avusta arjen sujumiseen en kyllä ole niinkään varma. hyvänä esimerkkinä vaikka se kun ruttu meni ikkunan ulkopuolelle, siis sinne ikkunalaudalle, katsomaan onko naapuri kotona, niin idea oli hyvä, toteutus hieman kyseenalainen ;)

näin meillä taas.

tyhmänaama ja tyhmävaatteet

ja sitten se iski. kyrsiintyminen omaan naamaan. vielä kaiken kivan päälle.
stressi ja ovulaatio yhdessä aiheutti mulle kerrassaan pitkälle hohtavan akneilmiön. muru väitti ettei asialla juuri ole väliä, mutta kun mulle on! jos sen naamassa on näppylä tai kaksi, se ei rumenna sitä mun silmissä. mutta jos mun oma naama on näin kauhea, on asia oikeesti aika fataali. en kehtaa katsoa edes peiliin, saatikka mennä ulos tästä talosta ilman puolen naaman peittävää kaulahuivia.

satsasin nyt johonkin apteekin myrkkyrasvaan, jos sillä tuo naamari rauhottuis. en vaan uskalla siihen mitään peitevoidetta tai muuta tököttiä ees päälle laittaa. joten se on sisäviikko, taikka kaulahuiviviikko.

ärsyttävää!!! mulla ei teininä ollut yhden yhtä finniä. rasittaa suunnattomasti tässä aikuisen naisen iässä kärsiä sitten koko näppylöinti korkoineen.
eilen just mietin että jos mulla ensvuonna tähän aikaan on tälläsiä graaveja ongelmia, niin häät on niin peruttu. mä en tän tyhmänaaman kanssa poussaa missään kuvissa enkä juhlissa. pitäkää peukkuja että rasva toimii. tai joku laserhoito. mä oon nyt NIIN kyllästynyt.

ja vielä se asia, että perjantaiks olis kiva saada taa kuono johki rotiin, koska (fanfaareja!!!) siskoni on tarjoutunut lapsenlikaksi* että pääsemme murun kanssa vähän kaksin kaupungille. kuka haluaa tän teiniaknenaaman kanssa lähteä? en ainakaan minä.

siks toiseen käytin eilen kolmetuntia vaatekaupoilla. ja masennuin lopullisesti. muoti on NIIN karannu multa. mun vaatekaapissa on vaan tyhmävaatetta, puhumattakaan kaikista naistenvaateliikkeistä! mä meinaan oksentaa ihan kun kuvittelen itteäni nykymuodin mukaisissa silkkiröyhellyksissä, pantteripaidoissa taikka paljettitunikoissa.

onneks mun rakas naisystävä neuvoi eilen luomivärivalinnassa. (kiitos S!) ja luomivärin sävyjen mukaan kipasin tänään sitten vilassa hakemassa kaks painijaselkätoppia, violetin ja leijonankeltasen. niissäkin on vaan pieni vika ettei mun rakkaustatuointi näy... noh. onpahan sitten kuitenkin jotakin uutta laittaa päälle perjantaina. jos yhtään lohduttaa...

puh huijaa. poikakin kitisee tosi kovin. uhmis uhmailee. ompelukone ei toimi. kämppä sotkeentuu kuin itsekseen. ulkona sataa. mistähän muusta mä voisin vielä valittaa?

huonosti menee...

* siis systeri on nähnyt poikaa yhdentoista kuukauden aikana kaks kertaa hereillä. kun ottaa huomioon että se asuu 400m päässä, kertoo se aika selkeesti miten kiinnostunut se on siskonsa lapsista, joten on tää tarjous musta aika ainutkertanen. ja sellaseks varmaan jääkin. ;)

edit: 
ja vielä ulkonäkövalivali. muru valitti eilen että a) mä oon liian laiha! (voiko semmosesta valittaa, ja enhän edes ole!) se tuputtaa mulle isompia ruoka-annoksia, kantaa iltapalaa sänkyyn, ostelee suklaata (nää ei kai ihan niin huonoja juttuja ole..?). ja b) epäili mun päässä olevan kuolleen oravan nahka, kun poika oli nykinyt kotiäitiponnarista lipareen irti. valtavan kivaa. muistutin murua myös tiedelehdessä olleesta artikkelista "hyvän parisuhteen kaava" jossa kirjotettiin että jokaista loukkausta kohtaan on sanottava ainakin viisi vakavaa positiivista asiaa, jotta negatiivisen palautteen vaikutus kumoutuu. no, niittä kymmentä odotellessa olen kevyesti ärtynyt. liiallisen laihuuteni ja kuolleen oravalisäkkeeni kanssa. ;)

minäkö liian nipo?

esikoiselle tuli uusi treenivuoro. kello 21-22 torstai-iltana.
musta se on aivan liian myöhään. ottaen huomioon sen päälle kotimatka, ateriointi ja suihku. ja seuraavan aamun herätys puol seitsemän että ehtii kouluun. ja tyttö täytti just neljätoista, on siis ihan lapsi vielä. ihmettelin ääneen eikö kenenkään muun vanhempi ole kritisoinut asiaa?
murukin pääsee hakemaan tytön treeneistä kerran vaan kolmessa viikossa.
aika tylsää ehkä, mutta mun tytär ei tuohon torstain treenivuoroon osallistu.
se itsekin piti sitä fiksuna ratkasuna, mutta joukkuekaverit mua turhan nipona.

mitäs mietit?

*pauks* sanoi muuten henkselit. esikoinen oli kuluneen kauden uutterin treenaaja, eli treeneissä läsnäoloprosentiltaan joukkueen ykkönen. sen lisäks valmentaja oli henkilökohtaisessa palaverissa hehkuttanut hyvää kehitystä kauden aikana. plus tyttö palkittiin vuoden tsempparina!
[ylpeää hymyilyä]