voi masennus

mä oon ollu koko syksyn jotenki uupunut.
arki ja pojan kanssa jyllääminen on vieny musta mehut.
about ensimmäistä kertaa koko elämässä tuntuu että mua todella väsyttää.
on väsyttänyt jo tovin.

tein työpaikalla semmosen masennustestin, ja huonolta näytti. mun kannalta.
mut hitto kun mulla ei ole syytä, ei aihetta ei huolta synkistelyyn.

muru on komentanu mua oleen olematta aina niin pärjäävä ja reipas.
tässäkö on tulos?
oon aina pelännyt sitä, että jos jotenkin annan itselle löysiä, joudun jonnekin niin alas, ettei sieltä hevin ylös pääse.

muistin kuitenkin että oma elämä, parisuhde ja perhe on just sellasia kun niistä itse tekee.
ei ne asiat ja kokemukset mitä sun elämässä tulee vastaan, merkkaa niin paljon, kun se, miten sä itse niihin suhtaudut.

sen koitan pitää nyt mielessä.
tiukkaan.

...ja on mulla se lasi punkkuakin.
ihan kohta.

punkua. asap.

päivystyksestä ansaitsemani lomapäivät pidän ensiviikolla.
kun laskee viikonlopun, uudenvuoden + 2 päivää, niin kehnollakin matematiikalla mulla on upea viidenpäivän miniloma.
tosin vähän hämmästelin työvuorolistaa loppuviikonkin osalta, koska mua ei oltu minneen merkattu.

no, ei sen väliä. torstaina menen työmaalle asiaa ihmettelemään.

mitähän sitä lomalla tekisi? ihan vähän oon äimänä tässä outouden edessä.
no.
- koiralenkkejä (ps. toimii se bilteman liina!), kirjastoa, lukemista. toiv. rentoutumista, ystäviä, pusuttelua, nyt ainakin.ehkä korkkaan tän luxuksen nauttimalla lasin punkkua asap.

paina nappia

huomasitko muuten alalaidan "luettu" ruudun? klikkaa nappia, nii mäki näen josko joku täällä näitä asian vierestä kirjotettuja aivopieruja lukee.

kiitos valmiiksi.
t. blogisti.

fjeltsu

loppuelämäni reppu saapui joulupaketissa.
joskus kannattaa sanoa mitä haluaa.

siinä hän on!
eikö olekin aivan valtavan ihana?
mun.
oma. 

mä oon taas liiotellu

katselin just videota nuorimmaiseni edesottamuksista.
kun mä oon päivystänyt firmalla, on muru kuunnellut rääkymäsirkusta kotosalla.
voi jeesus. mikä tossa pienessä ihmisessä on vikana? vai onko vika meissä?
emmätajua.

askartelin seinään tarrataulun, ja kerroin pojalle speksit.
ripustin tutin viereen.
isot pojat saa tarroja, namipäivän (=rusinapäivän) ja kattoa lastenohjelmia,
(rääkyvät) vauvat saa tutin käyttöönsä.
keppi ja porkkana. toimiiko?

jossei se tällä taas taltu normaaliksi tuo käytös, niin sitten on peneen otettava yhteyttä, ei ole normaalia tuo aika ajoin ilmaantuva uskomaton rääkybasaali ja kykenemättömyys arkipäivän toimintoihin.

"ku sä niin pystyt ymmärtää tota poikaa." kuittasi muru.
- joo. ei. mä oon taas liiotellu.

risuja

"mamma, siitä on oikeestaan hyötyä jos saadaan lahjaksi risuja. ne voi käyttää majan rakennukseen!" kertoi ruttunaama aattoaamuna.

kyllä ensin naama vähän levis ja itku tuli silmään kun risut niille ojennettiin.
mutta sit alkoi naurattaa.

ja juu-juu. sai ne muutaki. niin sikamainen oli lahja röykkiö että ekoelämänystävää hirvitti.
tosin, kun kääreet oli revitty, huomasin, että pelkästään hyvää ja tarpeellista tuli. vaatetta, askareluvälineitä, luistimet ja muutama, vaan muutama lelu.
kiitos niistä.

pallit vietiin

nurkkaankusija sai luopua kulkusistaan joulun alla.
hyvin se meni.
lääkäri sanoi että koira heräilee yhden-kahden aikaan, nii tää kömpi pystyyn vasta lähempänä iltakasia. kyllä meinas mammoille tulla hätä käteen sitä odotellessa.

juu. ei o sen jälkeen kuseksinu,
mutta entistä ärhäkämpi siitä on tullu.
seuraavaksi kysynki mitä hiivattia tekee tollaselle remmiräyhääjälle?
miten moisen pahan saa kitkettyä pois? 
ei me olla totuttu tollasiin kooltaan pieniin, egoltaan liian suuriin otuksiin. 
ja tämä maailman ärsyttävin puuha on alkanut vastikään tossa kypsässä kahden vuoden iässä. 
eikä siihen ole toiminut minkään eikä mitkään koirakuiskaajan opit.
huoh. 
joudutaanks me viiä se nyt psykiatrille?

missämitenmiksi

maksuksi viimevuoden keskiyön kaupunkijuoksusta esikoiseni on tän uuden vuoden kotona. natiaisten kanssa. toki saa jonkun hankkia seurakseen, esim. sen poikaystävähenkilön.
mammat vaihtaa vapaalle.
ihansamamissämitenjamiksi.
bileitä missään?

lesbo konservatiivia kasvattaa

siis juttelin esikoisen kanssa seksiasioita, kun satuttiin samalle lenkkipolulle.
ja asiaan päästiin aiemmin mainitsemani uivan spärdärin kautta.

se kun alat puhumaan asiaa, ja lapses sanoo sulle "ai kuka puhuu?"  tiedät että sun puheista on ehkä vähän pohja kateissa.
kerro nyt sitten teiniraskauden vaaroista, jos itselläs teiniraskaus on elämän parhaiden sattumusten listalla.
huono sanoa että ei kannata hankkiutua raskaaksi, koska sit elämäs voi mennä päin helvettiä, kun itsellä ei mennyt. mulla on seittemäntoistavuotiaasta asti ollut syy elää jokaisena jumalan päivänä. syy käyttäytyä, opiskella ja nauttia omasta ajasta. järjestää elämä hyväksi. ollut joku tärkeä ihminen, joku lähellä koko ajan. sain bilettää minkä halusin, ehdin opiskella ammatin, matkustella, ostaa asunnon ja hankkia viran.
emmä silti hänelle samaa elämänpolkua toivo.

kerroin että haluan että sen eka kerta on spesiaali. että siitä itsestä tuntuu siltä että haluaa. että olis joku sen arvoinen ihminen, ja luotettava tyyppi. että niin liberaali en ole, että ajattelisin että tuossa iässä se olis jees. mutta en myöskään nii uuno, etten uskois luonnon tikanpoikaa puuhun ajavan. emmä osaa sanoa mitään ikää, enkä tapaa.
että taudeilta pitää suojautua, ja jos tarvitsee pillereitä, niin sit on mamman kanssa puhuttava. ja kaikesta pitää pystyä sanomaan mulle, vaikka pelottais tai vituttais. ja vaikka huutaisin alkuun jotaki rikkoontunutta kondomia, niin aina autan ja välitän kuitenkin.
esikoinen kertoi että olis hienoa olla sen poikaystävän kanssa vanhuuteen asti. että olis semmosta romanttista rakkautta ja välittämistä, ja pitkä yhteinen historia lopulta.

vai että lesbo konservatiivia kasvattaa?
että näinhän siinä näyttää käyneen.
hienoa.

terkkuja siperiasta, ***tana.

arvatenkin räkäkausi valui meiltä ohi ilman mitään varsinaisia tauteja.
syntinen äitskä olis mieluusti viettänyt jonkun kuumepellen kanssa aikaa sohvalla villapeiton alla.

mutta ei, töitä se on painettava kun penskat on nii terveitä.
tosin, ruttu oli lämmöissä yhden päivän, semmoisen mitä mä en voinut töistä olla tietty pois, mutta onneks muru sai järkättyä päivän vapaaksi. sillähän siis ei ole oikeesti oikeutta hoitaa lapsia kotona, koska ne on virallisesti vaan mun.

nooh. parempi on ehkä ne tervehet penskat, ja hiton väsyny äiti.

ja juu-u. täältä susirajan takaa, metrisestä lumesta on hiton kiva hurjastella duuniin. ensin parikytäminsaa metrisessä hangessa penskojen kanssa (joo, ei täällä aurata) sitten luistelet juna-asemalle, turhaan, kun junat ei ole aikataulujaan nähnytkään. sitten vartti metsässä toisessa hangessa, ja samat takasin.
juu-juu. ite olen asuinpaikkani valinnut, mutta en pyytänyt heti alkuun tätä siperiaanista talvisaatanaa. 

vielä viikko duunia, sit vähän mummilaa, sit mä taas painan duunia elokuulle asti.*
ei siinä, pidän mun töistä kovin, ja työparikin vaihtuu. (kuulenko fanfaareja?!?! ainakin omassa päässäni.)

* koska sit ruttu menee kouluun. sain tänään ilmottautumiskaavakkeet. oi kamala kuinka tää aika rientää! mun vauva, koululainen. kohta se muuttaa pois. en kestä.

aiheita ja bileet kotona

mulla olis muutama sananen sanottavaa palveluiden järjestämisestä. noin niinkun ihan kuluttajan näkökulmasta, sekä ihan kun kyseessä on erityistä hoivaa tarvitsevat.

sit mä voin kertoa miten seksistä kannattaa puhua teinin kanssa, tai siitä miten se täällä onnistui. hyvin meinaan.

sit mä haluisin kertoa tän vuoden opettamista asioista, kohokohdista ja suruista.

ja viimesestä tuli mieleen että haluan kertoa yhdestä ihan erityisestä ihmisestä, jonka jouduin keväällä saattelemaan taivaan kotiin.

mutta nyt postaukset saa odotella. sillä tänään juhlitaan lasten synttäreitä, kera meille tärkeiden ihmisten.
pitää vielä kakut koristella, lumilinna rakentaa... ja sen sellaista.

p.s. lasten iso-mummi pääsee helposti tänne korpeen, kun mein rakkain L hakee sen tullessan ihan ovelta, ja tuo mukanaan tänne. mitä palvelua! meille ja mummille. L on ihan huippu. jokaisella pitäis olla moinen ystävä <3 font="font">

lelut kiertoon. tai ei.

perinteinen lasten lahjakarsinta joulupataan meni vähän plörinäks.
ruttu lajitteli nopeasti mitkä haluaa säästää, ja bamiltakin kyseli että "jos tän laittais pois, ja tää jäis sulle"... mut sitten mua alko harmittaan.

hiivatti. molemmilla on about 5 pehmolelua/naama. onkse nii paljon että siitä liikenee?
miks ja miten ihmeessä mulla on kaikkiin mokomiin pölyäkerääviin teddykarvakasoihin joku tunneside, kun ruttu reippaasti poimi suosikkinsa?
- tän sä oot tehny, tän oon saanu mamilta, tän kanssa mä nukun.
noi voidaan antaa vauvoille, tai semmosille joilla ei ole leluja.

kivasti ajateltu ruttu!
mutta, nooh... katotaan ne kuitenki vielä uusiks mamin kanssa.
huoh. potkaskaa mua!

aasinsilta seksiin vessanpöntössä

nonni.
siis mä kaadoin esikoisen kassin sisällön vessanpönttöön. (don't ask!) ja muistitikun, lippulappujen ja kynän lisäksi siellä ui spärdäri.
tunnen puolisoni hyvin, ja siinä mun hysteerisesti hihitellessä arabialaisen ääressä, muru tuli, niinkun osasin kuvitellakin, taivastelemaan asiaa. ennenkaikkea sitä kortsua.
"ootsä ottanu jo siltä siveyslupauksen?!"
- mitä hittoa.
"no ei se voi seksiä alkaa harrastaa."
- ai kui? vasta ku se on naimisissa? ootsä ihan älytön?
"no se on vasta kuustoista."
- ai jeesus! missä sä oot kasvanu? täällä isossa maailmassa ne jakaa terveystiedontunneilla noita. ei se mitään tarkota.
" mut se on vasta kuustoista."
- joojoo. ja kaukana seksihommista. se on ihan lapsi vielä.

kyllä mä aion sille puhua. sanoin murulle että mulle on yks hailee alottaako mun lapset seksikokeilunsa 16 vai 26 vuotiaana, kun ne kuitenkin, huolimatta mitä niille lässytän, alottaa sen sitten kun tuntuu siltä. ja ainoa mitä toivon, on se, että se tuntuu niistä oikeelta. ilman mitään painostamisia partnerin tai ympäristön taholta. ja että kokemus olis sitä mitä se parhaillaan on. läheisyyttä, rakkautta ja nautintoa.

"ruttu ei sit ikinä alota niitä hommia. se on mun lapsi, ja mä määrään." muru sanoi.

joo joo.

pitää kuitenkin esikoisen kanssa näitä asioita (kuten ehkäisy) vaihteeks puhua. me ollaan joskus puhuttu kaikkia seksi- ja ehkäisyvalistusasioita, ja sovittu että uusinta otetaan sit kun on joku potentiaali tyttö- tai poikaystävä. nyt tuli sitten vessanpöntöstä ongittua ihan konkreettinen aasinsilta asiaan.

pitäkää peukkuja että osaan olla asiallinen ja informoiva. enkä joku hullu kouhka, hihittäjä tai muuten nolo.

voi äitiys ja sen mukanaan tuoma vastuu!

uudet tuulet

nonni.
nyt kun meillä ei ole enää vauvoja,  ihan leikki-ikäisiä tenavia vaan, nii nythän täällä ei kukaan paru turhaan eikä kuseksi housuun? eiks nii?
ou jee!
on uuden aika.

välillä on semmoi riipaseva "jos joskus vielä yksi"-olo, mutta sitten aika nopeesti tulen järkiini.
näin on hyvä. tästä vaan kohti uusia tuulia noiden kauhistuttavanihanienrasittavienriemastuttavienrasavillipökkelöpääpenskojen kanssa.

ruttu lauloi bamille aamulla
"paljon onnea vaan,
kuulut eläintarhaan,
sä kolme vuotta täytät,
ja apinalta näytät!"

tekeleitä

tässäpä tämmösiä.
kun yleensä vaan näprään kaikkea, eikä mikään mun visio tunnu toteutuvan,
nii sitten kun on aihetta, nii vähän pitää lesoilla!

ylhäällä pingviinimiehen kakku, ja prinsessan synttärimuffinssit.
alla hassun hatuntekijän aikaansaannos!
kyl kyl.
joskus voi onnistua. vaikka tunteella (siis ilman ohjeita) nää onki vedetty. tai ehkä juuri siksi.
[itsetyytyväistä hymyilyä]

leipurin perilliset

mä olen aina tykännyt leipoa.
meillä vaan ei kukaan oikeen syö makeita leipomuksia, ja niistä päätyy suht aina puolet roskiin. töissä ne patistaa mua aina tuomaan jämät sinne, niille kelpais kyllä.
sit kun murukin tykkää leipoa,
niin täähän olis semmonen leipomusrakastajan toivekohde, noin niinkun vierailumielessä.

onneks olen tartuttanut leipomisintoa lapsiinkin, vai lieneekö se kaikissa lapsissa sisäsyntyistä?

tässä valmistuu sämpylät. jotenkin on ihkua se, että kun ukki on leipuri, niin tällästä taitoa voi ikäänkun sukuperintönä siirtää eteenpäin. meillä noin 80% vaaleesta leivästä tehdään itse. ja kuinka onnellisia mukelot onkaan kun saavat käsiinsä lämpöset, omatekemät "etanasämpylät", "mörkösämpylät" tai mitä niistä milloinkin muodostuu.

toivon että voin teille jakaa pian "käsityö"-postuksen kuvineen.
mä olen täällä tehnyt tontuntöitä, ja väkertänyt muffinssia ja kakkuja parhaani mukaan. meillä kun sattuu koko perheen synttärit tähän synkeimpään syksyyn.

nyt uunissa on tuloillaan appelsiini-suklaa-torni, (koska muffinssi-vuoat on huvenneet ja )koska mein vauva, iso-pieni-bambam täyttää huomenna jo kolme!

suklaamanna, au

- tää on tosihyvää tää puuro!
- se on semmosta mitä mummi on tehny mamille, kun mami on ollu pieni.

au.
miten tommoi pieni asiakin tuntuu vähän kurjalta.
ei mulle ole kukaan tehnyt suklaamannapuuroa.
ei sillä että siitä edes tykkäisin, mutta ajatuksena kirpaisi.

huoh. kohta mä kasvan ehkä aikuiseksi. 

koiraihmiset hoi!

kattokaas, kun meillä on tuo yks uskomaton seisojatyyppinen koiruus, ja tuossa vieressä on ihana pelto, jossa 3/4 mein koirista saa juoksennella sydämensä kyllyydestä vapaana, mutta tuo yksi...
sillä on niin suuri toimintasäde, ja se tyystin unohtaa että jonkun ihmisen kanssa sitä ulos tultiin, että sitä ei voi vapaana pitää. se ei kuule, ei näe, ei ymmärrä.
(ollaan yritetty sysimetsässä kahdesti, ja molemmilla kerroilla vajaa tunti sitä sitten etsitty.)
mutta, olis kivaa että se voisi muiden kanssa telmiä.
ja ei, flexi ei käy, koska se tempaseen narun tappiin suht heti, ja sitten on flexissä mekanismi sökönä.

joten.
mikä olis sellasta narua missä olis vähän joustoa, se olis kevyt kantaa, ja sitä sais ostettua sen kymmenkunta metriä.
kiipeilynaru?
mistä sitä saa?
muita vinkkejä?

kiitos jo valmiiksi!

kakara!

kakaralla on alkanut joku ihme macho-kausi.
saakelin raivostuttava rääpäle. kusta luikkii minne sattuu.
uhittelee ulkona kaikelle mikä liikkuu, ja eilen räsähti pojalle kun poika pöksähti sen niskaan.

täällä ei rääpäleet hillu.
rotikouluun joutuu tämä, ja pallit lähtee jouluna.
katotaan sit kuka täällä määrää.
se olen meinaan minä.

mamman poika!

oon sanonu että bambam muistuttaa mua ulkonäöllisesti kaikista eniten, jos noin niinku vauva-aikaa ajattelee. pyysin mutsilta mun kolme ja kuusvee mittoja, ni kappas!
samoja kokoja.
ruttu on sentin pidempi kun mitä mä olen kuusvuotiaana ollut. ja hiukka painavampi.
bambamin mitat on mun kolmevee mittojen kanssa identtiset.
hahaha.
mamman poika!

jäbä on kääpiö!

- ootas, mä mittaan tän pojan uusiks.
kyl sä mittaist ihan oikein. meinaatsä että tuli liian vähän? etsä siihen mittariin enempää saa uudellakaan mittauksella.

- nii että onks tein suvussa jotaki perinnöllisiä sairauksia?
ai kui? näyttääkse käyrä niin pahalta?
- no näyttää.
no ei meillä muuta outoa ole, kun se että ollaan ihan saakelin pieniä kaikki. *reps*

eli kasvukontrolliin keväällä.
mikäpä siinä. tässä odotellaan kasvupyrähdystä, tai kasvatellaan kääpiötä. aivan sama mulle.
esikolla kontrolleissa käytiin pariin kertaan ennenkun tyyppi venähti normikäyrille. normikäyrille rutun ei kukaan odottanutkaan kipuavan, niin se on saanut kasvaa hitaasti pieneksi ihan rauhassa. poika nyt sit kasvaa, tai ei.  "äitinsä poika" sanoi edellinen neuvolantäti, kun huikee kasvukäyrä taittui alaspäin. tää uus täti ei ollut ihan niin rento.

fiksua ja filmaattista poika esitti, ja esitys meni läpi. virnistellen arvaili värejä päin prinkkalaa, mutta tätistä se oli vaan hassua ja ikätasoista.

ruttu sai piikin käteen nolona ilmeillen. ei draamaa, niinkun ei o aiemmin ikinäkään tullutkaan. reipas likka! puhuttiin vaan sen hienoista taidoista ja omilla käyrillä kasvamisesta. ja niistä sosiaalisista ongelmista.

tytöstä tein aspergertestin tuossa iltapäivän kahvitauolla. kun tätikin sanoi että pienellä kynnyksellä voi soittaa, jos sosiaalisissa taidoissa ongelmat lisääntyy. ja juu, piirteitä löytyy, niinkun arvelin, mutta ihan siksi tsiigailin asiaa, että osataan sen erityispiirteitä ottaa huomioon arjessa. ja tukea sen erityislaatua positiivisessa mielessä. emmä usko että nuo piirteet tuosta korostuu ongelmaksi, tai alkaa sitä haittaamaan, mutta musta niistä on hyvä olla tietoinen. eiköhän se iän kanssa taitu kategoriaan "äärettömän älykäs, mutta silti sosiaalinen" niinkun lahjoittaja itseään hilpeästi spermapankin "salaisissa tiedostoissa" mainosti. *wirn.

eniten mua koko reissussa kyllä huvitti kun täti oli kirjoittanut pojan neuvolakorttiin "puhe selkeää". 
tohiaan, haahan hiitä heevää joh on yttään mielikuvitutta.

maanantai

miten maanantaista tuleekin ihan juhlaa, kun kalapuikkojen kanssa tekee kasvisten sijaan "rakuuna-hunaja-kasvikset"? ja mikä estää pyöräyttämästä pellillistä suklaamuffinsseja?

kohta laitan penskat unille, heitän metsälenkin, ja sitten kietoudun villapeittoon ja neulasen poikaselle kaulahuivin.

ei tää arki nii pöllöä taas olekaan.

haluja

hihuu.
sen lupauksen lisäksi että kissan saan ottaa joskus, puhuttiin murun kanssa siitä eilen lisää.
mä alan olemaan kun penska karkkikaupassa.
harmaa? punainen? pilkullinen vai laikukas?
missä mun nimiraamattu on? pitäähän ajatuskissallakin joku nimi olla!

mähän kerran kirjotin ylös asioita (ihan konkreettisia) joita haluan, ja vuoden päästä listaa katsoessani olin saanut kaiken, lukuunottamatta punaisia teema-astioita. (vink.vink.)
joskus asioita siis kannattaa toivoa ihan listamuodossa.
tänhetkiseen toivelistaan konkreettiselle puolelle tulis:
- fjällräven-reppu.
- yhtä kokoa liian isot camel-tyyppiset kengät.
- harmaa seinä olohuoneeseen.

häilyvälle puolelle:
- laatuaikaa murun kanssa.
- lunta, pakkasta.
- kissa.

no, vaatimattomat on toiveet. mä kerron sitten kun ne alkaa toteutua.

omituinen tyttö

mä siis aina jaksan äimistellä ton ruttunaaman spesiaaliteettejä.

nyt se alkoi kertoilemaan mitä mitkäkin sanat on väärinpäin.
en ymmärrä että sen hahmotuskyky riittää näkemään sanat kirjain kirjaimelta silmissään, ja lukea ne myös väärinpäin.
joku on joskus kysynyt miltä tuntuu jos oma lapsi on sua älykkäämpi.
hmh. no ylpeeltä tietenkin. jos vaikka teiniä ajatellaan.
tälläkertaa tuli kyllä epätoivoinen olo oman puuttuvan älyn vuoksi, kun me mietittiin mitä mein sukunimi onkaan väärinpäin, ja homma oli sille helpompi kun mulle.
onneks mulla on vielä tämä elämänkokemuksen suoma etumatka, mitä älykkyyteen tulee.

toinen asia on hankaluus uusien ihmisten kanssa. se oli eskariopen kanssa puhunut että kotiin voi palkata open. koska se itse epäilee ettei pysty kouluun menemään syksyllä. koska siellä on vieraita aikuisia.
anna mun kaikki kestää!
sitten se sai hysteerisen itkukohtauksen cittarin kassalla kun se sai itse maksaa uuden lelunsa. kun täti puhui sille. ihana ystävällinen täti. huoh.

joutuu vissiin tiistaina taas heittää lievät aspergerepäilyt tiskiin kun on toi neuvola-aika.

kerran vuodessa

hitto.
käytiin baarissa.
niinkun ollaan kerran vuodessa nykyään alettu käymään.

siideri oli kallista, meno laimeeta, ja ihmiset ihmeellisiä.

viikon ruokarahat reissuun meni, väsymys tuli.

tärkein kokemus oli olla kaksin muualla kuin kotona, luulen.
istuttiin vltavassa kaksin, käytiin kavereilla illallisella, ja tsekattiin "uusi" dtm.

muru oli hauska ja ah, niin ihana. tanssi, hölmöili ja suukotteli. niinkun aina.

kivintä oli painaa yöbussissa pää toisen syliin, ja kotiintullessa mönkiä tuttuun, hyväntuoksuiseen syliin.
se ei vieläkään tunnu yhtään laimeelta.

lue tämä; koska tytön pitää olla nätti

just näin!
go tiiti!
lue tämä!

kiinalaisen suklaat

sain kiinalaiselta ystävältäni (kiitokseksi kuivatusta laventelista) rommitryffeleitä, joiden rasiassa lukee vähän kinkysti "lingering on your tongue filling you with ecstasy". huh! tulee aivan muuta mieleen kun suklaa kyllä.

nyt kun vedin tän työviikon raivolla tappiin asti, hirveellä hedarilla ja sumeilla silmillä, parin pyörrytyskohtauksen kanssa, niin mä tasan oon ektaattisen pervot rommitryffelini ansainnu tällä työmoraalilla.

jospa sohva, villapeitto, lämpöpakkaus ja minttukaakao,
ja oh nuo tryffelit, olis paikallaan. 

naked truth, pinnallista,

täh? mitä sä sanoit? että mä oon ihan konin näköinen?
- emmä sanonut koni, mä en solvaa naisia. mä sanoin klopin näkönen.
täh? siis miehen näkönen?
- eiku niinku nii nuoren.
aha.

netissä leviää kulovalkean lailla buumi, jossa muotibloggarit ja muut bloggaavat ihmiset esittelevät naamaansa au naturel.
musta se on erittäin tervettä ja upeeta.
että sieltä stailattujen kuvien takaa tullaan ihan luonnollisena esiin.
esim. mun oman teinin on hyvä nähdä että muillakin on joskus finni nenässä, ja tukka huonosti. ja että meikin alla kaikilla on ihan tavallinen iho. ja erikokoiset ja muotoiset silmät. 

mähän olen oman ulkonäköni suhteen toisaalta hiton pedantti ja hysteerinen. toisaalta varmaan näyttää että ihan hälläväliä. emmä osaa pukeutua enkä laittautua, mutta pukeudunpa ja laittaudunpa kuitenkin. mä oon järjettömän ilonen siitä, että mun ihmeellinen aikuisiän finnikausi näyttää väistyneen koska se on ollut mulle todella suuri asia. (lue: todellisuuttakin suurempi asia.) mä nään itseni aika isoluisena, ja miesmäisenäkin ihan, mikä on muiden mukaan suuri harha. yks iso murhe sit vielä naiseuteni kruunu, siis hiukset, jotka mulla vaan ei asetu mitenkään. ikinä. aina näytän vaan siltä kun mulla olis harakanpesä pään päällä.
[sitten jokus ihmettelen ihan semmosia valokuvia jossa vähän sirohko, tavisnaamainen ja siistitukkainen ihminen hymyilee ja on niinkun normaali. joskus itsestäkin tuntuu että suurentelen kauneus"virheitäni" omassa päässäni. ja loppujenlopuksi olen ihan yhtä kaunis kuin muutkin.]

ketä varten haluaisin sitten näyttää kauniimmalta kuin muut? no murua. mä olen sen itselleni jostain kumman syystä saanut, ja sen haluan pitää. emmä missään vaiheessa ole muuttunut mitenkään sen toiveiden mukaiseksi, tai siis yrittänyt olla muuta kun olen. jossei naama kelpaa, tai ihanne on jotaki muuta kun tämmöi entinen urheilija, entinen lähiömutsi, wanna be pretty mut onkin rekka, olis kannattanut jo valintavaiheessa sit ottaa joku muu. mutta itse kun aina ilahtuu toisen sulosen naaman nähdessään, niin on kiva aatella että siitä tuntuu samalta. ja että jos luulen olevani kauniimpi sen silmissä vaikka kun olen laittanut ripsiväriä, niin niissä harhoissani sitä laitan.

töissä mun pyöreä naama ja kääpiömallinen olemus iskee kyllä kohderyhmään. milloin olen söpöli, milloin enkeli, milloin maailman kaunein nainen, ihastuttava prinsessa. kyllä semmoi imartelu tuntuu aina kivalta, mutta kun tietää speksit (sokeus, dementia, yksinäisyys, mielenterveysongelmat, aivovauriot) niin ei mulla kusi päähän nouse, vaikka kauniit sanat ulkonäöstä lämmittää aina naisen sydäntä.

tällänen se on. alaston totuus. tukkavärin valmistumista odottelen.  (joo, köyhät edelleen värjää kotona)
liian isossa hupparissa.
ankkahuulet, sanoo muru.
makuuhuonesilmät se sanoo kanssa. (kalansilmät, ryssäsilmät sanon minä.)
meikittä ja finnittä.

en vieläkään saanu laitettua kuvia tänne ilman mitään intimiteetisuojaa. (toi ng on ihan huippu!) vaikka mitäpä ihmettä tapahtuis jos koko naama näkyisi? olisiko hurjaa jos kadulla joku sanois kaverilleen että "toi bloggaa." tai että "toi on lesbo"? se kun ei meistä mitenkään muuten näy.

vai onko täällä lukijoina joku kakssataakilonen skini joka vihaa erilaisuutta ja haluaa piestä musta paskat pihalle? vai kerrotteko mun pomolle että mä oon lesbo? tai töissä muille? nehän ei varmaan siellä tiedä, kun mä oon niin hiljanen ja eristäytynyt ihminen.

no, eniten haluan ehkä suojella murua, että jos joku sille sanoo että sä oot horationa ihan kusipää. tai jos se saisi jotaki huomiota mun blogin takia mitä se ei halua.

haittaako mua jos joku tietää mitä mieltä mä ihan omalla naamalla olen jostaki säästöistä? tai eutanasiasta? tai loukkaantuuko mun lapsi aikuisena jos se löytää mun blogin ja saa tietää että se on musta ollu ajoittain raivareineen ihan helkatin rasittava? ettenhän mä vaan ole ikinä sitä ehtinyt sille itse kertomaan. tai pistääks räsäsen päivi tai joku muu jeesustelija mut tilille siitä, että oon ihan netissä kertonut että me murun kanssa pussaillaan? tai että sen iho on sileä ja että se tuoksuu hyvälle?

emmätiedä.
ehkä enskerralla koko naama. tai sitten ei.

ehkä lopetan täällä.
ehkä jatkan. ehkä vaihdan maisemia.
ehkä meen salasanan taakse.

ehkä mä taas mietin liikaa.

viisauksia

siis töissä, jos jossain, oppii paljon elämästä!

homous on kuulemma ok, jos se on ollu jo syntyessä. että kun eihän sille mitään voi jos syntyy naisena miehen vartaloon. mutta onko ne miehen sisällä olevat naiset sitten lesboja, kun ne on keskenään?
emmätajua.

sitten fakta on, että on kaks asiaa joille ei kannata väittää vastaan,
toinen on nainen.
ja toinen ladattu ase.

ettäs senkin tiiätte!

jännitysnäytelmä

mun elämään ilmaantui jännitysmomentti.

a) mun mutsi on jo varmaan kyllästynyt muhun/meihin kun ollaan ravattu siellä harva se viikko. ei halunnut mulle viikonloppuna soitella *
b) samaa henkilöä ei juuri ehkä kiinnostanut meille jouluaatoksi tulla syömään, vaikka niin oli aiemmin puhe. sanoi ettei vältsyyn viitsi vaivautua.

mutta, tiedän daddyn ja broidin tulevan mielellään, ja siskonkin ehkä, niin fiksuna tyttönä heitin mutsille luun.
"tuuttekohan nyt sit aattona? ku systeri mietti jos saattais tulla poikaystävän esittelee...."
hahaha. nieli.
karvoineen päivineen.
"kyl me on puhuttu et kuitenki tultais."
hahahaha. siitäs saitte! tai sai. mutsi.

kyllä jos joku naisen oveluudessa päihittää, ni se on toinen nainen.
viekkaus kunniaan! 

nyt vaan jännitteleen sit uskaltaako sisko poikaystäväraasuaan meille tuoda makusteltavaksi. ja tietty mulle tuli heti ressi mitä mä sille miehelle tarjoilen? hapankaalia ja suolakurkkua? 



* isäni sen sijaan soitti. ja kerroin että mulla on mutsille veroasiaa, niin se sekopää alkoi pillittään ihan täysillä, että "mitä eroasiaa". ei ERO! kun vittu-vero! veellä, niinku VI**U! uskomaton ukko!

tulis joulukuu

jumankekkuli. tää on ollut maailman pisin marraskuu.
hitto että tuota kuraa ja muuta kakkaa piisaa päivästä toiseen.

mä siis herään viideltä. lenkitän koirat.
keitän kahvit, herätän ja puen papanat.
vien ne päiväkotiin. junailen ja kävelen (lue:juoksen) töihin.
teen töitä 8h, joista omani yrin pykää kuudessa, muiden rästeihin jää kaksi.
kävelen (lue: juoksen) junalle. junailen.
kävelen (lue: juoksen) päiväkodille.

otan mukulat.
hyvässä lykyssä tulen kotiin jossa koirat on viety ja ruoka tehty.
huonossa lykyssä lenkitän koirat ja teen sen ruoan.

siistin mukuloiden vaatteet, imuroin lattiat, pesen pyykkiä.
pelaan ehkä kierroksen unoa, pesen lapset, luen iltasadut, laulan ja suukottelen.

ja lenkitän koirat vielä kerran.

sen jälkeen voimat riittää voileivän nielaisuun ja pikaiseen kuumaan suihkuun (=omaa aikaa, omg!)
sitten pyörryn sänkyyn.
herätäkseni aamulla taas viideltä.

oh joy!
tämäpä se on elämää, tämä ruuhkavuodet. 

punttikorttiani on kerran käytetty.
en vaan jaksa enkä pysty sinne taipumaan.
saatikka elokuviin tai kenellekään kylään.
mutta,
kiitos kaikenkokoisille rakkauksilleni. mä vähän vielä jaksan.
söpösiä suukkoja, pehmosia pörröpäitä, terapeuttisia iltapuheluita.

kyllä tää tästä.
tulis nyt joulukuu. jouluvalot. joulusuklaat. glögi. kynttilät.
(lataamis- ja lagaamisaikaahan tässä on turha haaveilla, mähän päivystän jouluna. voi persaus.)
...mutta se suklaa. ja glögi. ja jouluvalot.

arkirakkautta. vessassa.

näin iskevän paperin kannoin rakkalleni.
ihan wc-paperi puhutteli minua.

tää on niin totta.
ekahalauksella, joka heti vei multa jalat alta, tuntui tuolta.
ja toisin kävi.
herään joka aamu onnellisena. tuosta naisesta.

hiis.
arkirakkautta.
ihan wc-paperissa. kuinka hienoa.

kuvia

oli eilen sit mukavaakin.
poika lauloi huonolla artikulaatiollaan pieniä sammakoita, ja siskonsa nauratti sitä kyselemällä joka välissä:
- mikä on hammakko?
- mikä on lyttikät?
- ja mitkä ihmeet on koovat?
ja sit ne veti huutonaurua kaksisteen.

pelattiin unoa, ja poika joka ei (muka) tunnista värejä ja numeroita, eikä (muka) tajua sääntöjä, pesi mut kolmesti siinä. että sellanen uno se on. ja se riemu mitä se voittaessaan koki. enskerralla saa sitten maistaa häviötäkin. ;) mokoma.

illalla ropeloin tässä koneella anopin joululahjaa, niin ruttu luki veljelleen satuja. tosi lisäili joka väliin sanoja kuten "tyhmeliini" ja "karmiva tomppeli", ja oi sitä riemua.

mulla tuli oikeen hyvä fiilis kun järkkäilin kuvia. tilasin anopille ja mutsille ja faijalle ifolorilta kalenterit joululahjoiksi. tässä teillekkin kurkkaus parhaisiin kuvapaloihin. olkaa hyvä!

raivarit

poikani, tuo temperamenttimonsteri, vetäsi sellaset koivarit pihassa, että naapurintädinkin piti ihan tulla asiaa ihmettelemään.
toivottavasti, jos sillä tädillä on älliä jonnekin soitella, soittais ennemmin jonnekin äitiensuojelupalveluun, kun lastensuojeluun.

annamunkaikkikestää.
kaikkoa uhma mun pojasta!
tai kohta mun on kutsuttava tänne joku manaaja.

mä olen hiljaa

pomo katsoi mua tänään kahdesti, ja kysyi kuulumisia kolmesti, tiimipalaverissa.
minulta.
joka aina kyllä kerron asiat kysymättäkin.
en sanonut mitään. koko palaverissa. ennkun kolmannella kysymällä oli pakko.
vitustitöitäseonkivaatykkäänettäonsillai.

nytmäenvaanjaksa.
viekäävaanjousotjaetuudetjalaittakaaväkisintyönkiertoonjajoopäivystänkokovitunjoulunemmäolishalunnukotonalastenkanssa ollakaanmutkukukaanmuueisuostujasaahansiitärahaa.
pitäkää tunkkinne.
paskamikäpaska.
mäoonhiljaajakasvanaikuiseksjateentöitä.
kunnesotanloparit.

morjens.
nyt mä juon lasin punkkua.
tai koko hemmetin pullon.
ja syön suklaata.
ja vaihdan asennetta.

mutta jee. ehkä musta tulee se hiljanen, ylpeen ja leuhkan oloinen aikuinen, joka ei muiden marinaan paljoa kommentoi. katsoo vaan vinoon.

stalkerit

enkä ees kehtais sanoa, miks tää netti on nii kiva...
mut kerronpa kuitenkin.
me stalkattiin porukalla esikon sulhasehdokasta. (meillä kävi vieraita! rasti seinään!)
kyllä! miten noloa! (se stalkkaus.)
mutta meistä kaikista se oli ihku!

että kotiin vaan näytille moinen!

(koska uskaltaa tulla? mitä veikkaatte? missä vaiheessa te olette esitelleet "tyyppejä" äideillenne?)

iloa

kiljuin tänään riemusta.
yhden kerran.

meinaan kun huomasin että sipulin päässä vihertää!
kyllä mutsi aina tietää. sieltä se valkoinen amaryllis kohta kohoaa, eikä muru voi pottuilla mulle.
ei ole turha sipuli tuo.
ei.

kurassa

mä niin oon korvia myöten täynnä sadetta, kuraa, pimeetä ja muuta marraskuuhun liittyvää shaibaa.
mä en niin kestä enempää.
varmaan elokuusta alkaen mä oon kotiutunu jokaiselta aamulenkiltä sateen raiskaamana. sit se saamarin tassusouvi.
sit mä oon kastunu tarhamatkalla. sit työmatkalla.
sit työmatkalla. sit tarhamatkalla. sit kotimatkalla.

sit mä meen lenkille. ja kastun. ja sit se saamarin tassusouvi taas.

koirat on kurassa, lapset on kurassa. eteinen on kurassa. ja kylppäri on kurassa.
mä ite oon kurassa.

alkaa ihan oikeesti riittää.
mikä saakeli tätä suomen ilmastoa riivaa?

alkais nyt ees joulukuu. mä elän tässä siinä toivossa, että kun laitan jouluvalot pihakuuseen, ne valaisee mun kurasen mielenki. mä oon niin finaalissa. kaikkinensa.

itkupaskahepulit on lähellä, kun pitis 6h ylitöitä raapia kasaan, että saan hoidettua ipanoiden neuvolat, ja leikkautettua azorien kusevan kummajaisen. emmäjaksa. mä en nyt vaan pysty. mä otan palkatonta. tai loparit. kuollaan sit vaan nälkään koko sirkus. nälkään ja kuraan ja sateeseen. 

mä tarviin suklaata.

ei se vaihtunut. levy.

byhy-byhy-en-osaa-ruotsia.
byhy-byhy-en-pääse-läpi.

oho, kiitettävä.

aaaaaarrrrrrrrrrggggggggghhhhhhhh.

kuukauden keksintö

koska tää marraskuu saattaa joskus olla synkkä kun hemmetin per*e,
saanko esitellä,
kuukauden keskintö: valopää!

yhtään ei kannata ylenkatsoa tämmöstä inventiota.
täällä kaukana lähiön valoista voin kertoa että marraskuinen metsä on synkkä kuin... se.
ja koska mulla on kunnia siellä ennen kukonpieremää, ja reilusti jälkeen auringonlaskun, koirain kanssa rämpiä, voin sanoa että moinen kaivostyöläisen työvalo otsalla on ehkä parasta koko syksyssä.
tyylikkyydestä viis.
oonhan jo tarpeeks monta kertaa sanonut että tässä iässä käytännöllisyys ajaa tyylikkyyden edelle. selkeesti.
ja huom. jossen halua että joku mut nolossa valossa näkee tuolla, mähän vaan kätevästi sammutan tuon loisteen. ja takaan ettei mitään näy.

ainoa negatiivinen puoli tuossa valopäänä heilumisessa on se, että yks koirista on jostain syystä fiksoitunut valoilmiöihin, ja tuon loistavan otsikkoni ansiosta saan toisinaan 40kg lihaa täysillä päin kylkeä. mutta on se sen arvoista. nähdä eteensä.

optinen harha

piti sitten kymmenisen vuotta elää ruman naaman kanssa, niin tänä aamuna mua kurkkas peilistä nainen, jolla oli suhteellisen virheetön iho.

optinen harha?
vai pysyvä olotila?

jää nähtäväksi.
olis aika unelma tällä naamalla alkaa elellä.
kiitos tästäkin kokemuksesta.

byhy-byhy-nainen vaihda levyä!

anna mun kaikki kestää!
viimeyönä mut herätti yks töistätulija, emäntä, joka kuiskasi mun korvaan hempeesti:
"rakas, sain lakitentistä vitosen...."

ai siitä byhy-byhy-en-pääse-läpi-byhy-byhy-tentistä?
jep.

samaa byhy-byhy-laulua ja toistavuotta pedanttipirkko!
vaihda levyä.

kyllä äitis tietää

"äiti, ku mulla olis yks juttu..."

hahahah! tiesin. se mitä äitis ei tiiä, sitä ei tarvikaan tietää.
nii.

kaukovilkasulla persoonallisen oloinen heebo. 
jepjep.

isätön päivä

ei nyt taas tunnu yhtään siltä että mein marakatit jäis isättöminä jostaki paitsi.
edes näin isäinpäivän kynnyksellä.

ruttu oli halunnut askarrella lahjan a-sedälle, bambam ukille. näin siis tapahtui.
perjantaina oli päiväkodissa askarteluhetki isille ja lapsille yhdessä, a-setä mieluusti osallistui tuohon, kun sattumoisin lapset oli niille menossakin.
sunnuntaina apinat veti päikkärit ukin kainalossa isänpäivän kunniaksi, syötiin hyvin mutsilla ja faijalla ja possuteltiin kakkua.

rutulle asia on selviö. joku tanskalainen heebo on antanut vauvansiemeniä lääkärille, joka laittoi ne mamman mahaan. ja siitä tuli ensin hän, sitten bambam. hänellä ei ole isää. hänellä on kaks äitiä, mamma ja mami. kun on olemassa erilaisia perheitä, toisilla ei ole veikkaa, toisilla ei ole koiraa. that's it. ensin se sanoi ettei isäinpäiväksi mitään aio askarrella kun hänellä ei isää ole, mutta muutti mielensä myöhemmin.

bami on just nyt alkanu fiilistelemään omaa vauva-aikaansa. että hän oli mahassa, ja tuli ulos ja kävi rääkymään. [eikä se rääkyminen ole vieläkään loppu! toim.huom] että mami leikkas napanuoran ja pesi ja puki, ja laittoi tutin ettei hän kokoaikaa huutais. sit hää joi tissimaitoa, ja sit mamilta ei tullu tissimaitoa, ja sit mami anto maitoa pullosta. isäasiaa ei poika ole ottanut esille sitä vähää mitä siskonsa samanikäsenä oli jo kysellyt ummet ja lammet. luulen että asia on sieltä pian vauva-asioiden jälkijunassa tuloillaan. a-setä on bamin kaveli, ja ukki on bamin kaveli, ja bamista tulee kanssa mies, ja hänelle kasvaa parta. ja mami on joskus bamin kuvitelmissa myös mies, ennenkun muistuu ettei sillä olekaan pipua. mutta se ajaa autoa, tietää kaiken autoista ja pelaa kovaa, ja kerran se poras, ja rakenti pöydän. eikä käytä mekkoa, eikä pinnejä. että onko se nainen ollenkaan? kummallista perheessä on pojan mielestä ainoastaan se, että hänellä on pipu, ja koirilla on, eikä kellään muulla.

 isättömien  isäinpäivässä ei tänä(kään) vuonna ollut mitään konstikasta meille. kiitos mukaville lähipiirin miehenmalleille. love ya! 

rakkautta ensisilmäyksellä

ja vielä toisellakin.

mähän siis olen jo tovin halunnut meille kissaa. sen aika ei ole vielä, ja mahdollinen rotuhaave on vaihtunut ragdollista tähän:









tässä bengalinkissa. maailman hienoin, ja rotukuvauksen mukaan sopii lapsi- ja koiraperheeseen.

ei ihan tän päivän juttu, mutta säästöpossuun voi alkaa jo laitella rahoja, jos vaikka vuoden kahden päästä meille yks mahtuis.

tosin, tässähän käy niin että fiinin rotukissan sijaan meille sitten tulee joku elämänrepimä, korvaton ja kuriton löytökissa, luulen.
mutta aina voi haaveilla.
punaruskea, marmorikuviolla pliis.
tai täpläkäskin käy.
kiitos. 

kuvat ongin googlen kuvahausta.

voi mooses, sydämessäni on just sulle paikka!

sipuli

en tiedä kuka muistaa tän sipuliasian mutta tänään kaivoin sen kaapista ja aloin kastelemaan!
kohoa, oi suuri amaryllis, ettei muru pääse tästä(kin) vinoilemaan mulle.

lämmintä skumppaa

- täh?! juatsä aamupalaks jotaki lämmintä hapotonta skumppaa?! *

- no joo. pakko. mun mutsi sanoo viinin kaatamista viemäriin alkoholin väärinkäytöksi.

*murulta oli jääny  lasi pöydälle nukkumatin varastettua shown eilen illalla.

rutun ruttu

anna mun kaikki kestää!
"tuota, onks teillä perhoslaastaria?"
- ai kui?

no ruttu lenti päiväkodissa metalliselle ritilälle ja on kyynerpää aika pahasti auki.
huoh. mä todella toivon että tänään illalla kun nään sen kyynerpään, ni se ei olis tarvinnu liimaa tai tikkejä.

nyt kun niitä tietty ei voi enää laittaa.
g arvioi haavan olevan "ookoo", mutta saa nähdä.

mihin me joudutaankaan vielä ton tytön kanssa.
nythän on siis elokuun jälkeen vasta auennu naama muutamaan kertaan, menny hampaat, päätällejä on tullut ainakin viis, ja nyt siis kyynerpää on kurjasti rutulla.

ja ei, ammattilaisten (mun oman ja päiväkodin henkilöstön) arvioiden mukaan se ei ole motorisesti kömpelö. se vaan on kävelevä hasardi koko natiainen.

teinihöröily

...ja miten se saadaan kuriin?
aina jotaki pientä uutta, ja kohta täällä on täys sota pystyssä, sano mun sanoneen.

joo, viimeviikko suju esikoisen kanssa ihan jees. ei tarvinnut kauheesti muistutella kodin säännöistä,
mutta!

se oli saanut luvan "tuhlata" kotiviikonlopun mökillä kaverin kanssa (4.s vkonloppu putkeen lietsussa siis) esittelemällä meille menonsa niin että se ottaa spanielin mukaan.
lähdön aikaan spansku jäi kuitenkin eteiseen vinkumaan,
perusteilla "me joudutaanki meneen junalla".
pikkujuttuko? eihän se spanieli nyt meitä täälä neljän koiran kaaoksessa haittaa. 

ja/mutta/silti mulla katkee taas suoni päästä.
se saatanan karvakorva osaa kuitenkin matkustaa junalla ihan iisisti, ja jopa bussilla, ja vitun metrollakin.
hemmetin tekosyiden suoltaja.

sit kun mä asiasta ihan asiallisesti sanon. asiaa. niin sitten se nyrpistelee naamaansa.
pitääkö mun a) olla vielä tiukempi ja paskamaisempi pikkuasioissa? että jos jotaki sanotaan, niin se pitää sit kanssa, ilman tekosyitä? vai b) niellä suuttumukseni ja olla suuriin linjoihin tyytyväinen? kun en hitto itekään tiedä. vtuttaa.

lomatukea

mun kaveri jo aikaisemmin hehkutteli vähävaraisten tuettuja lomia, mutta nyt kun ihan lehdessä mainostettiin, oli pakko mun katsella mitä kummaa se tarkoittaa.
varttia myöhemmin meillä on loma-anomus vetämässä.

pitäkeehän peukkuja, varsinkin itä-suunnalla, ystävät.
jos onni meit kohtaa, niin tullaan lomareissulla kyläilemään teillekin.

kerrankin jotakin reaalia jännitettävää, satunnaisen lottoamisen lisäksi.

kalsareissa. tai ilman.

täällä juhlitaan romanssin vuosipäivää. .

lapset lähti g-tädille.
me kaks jäätiin kotia. ei jaksettu vaivautua lähtä kaupungille.
juhlitaan sit kalsareissa, tai jopa ilman.

muru laittaa illallista, kohta korkataan pinkki kuohuviini. [valdivieso. rose. sec.]

onnea ja iloa rakkaudelle, romanssille ja kaikelle hömpälle.
niitäkin elämässä tarvitaan.
o skool po saaken.

poikaystävä-kö?

täh?
onkohan esikoinen löytänyt mielitietyn?
se on alkanut puhumaan jostakusta pojasta mulle, ja se sama nimi esiintyy nyt useammassakin uudessa tarinassa.
ja esikko hihittää jonkun lähettämille viesteille ihan holtittomana iltasin.

ja tänään kun se läksi yhteen seurakunnan systeemiin ja kävi kaupungilla, oli kyseessä "me" kun hän mulle viestitteli, eikä vaan hän itse, niinkun yleensä.

omg.
nytkö se alkaa?
koska mä voin kysyä? vai kertookse itse? 
mua ihan jotenki jännittää tää asia...

ei. näin.

ettei kukaan vaan luulis, tai ettei kukaan luulis että mä luulisin, tai etten vaan itse alkais luuleen olevani jotenkin täydellinen,
täytyy kertoa että siinä "joka vanhoja kaivelee, sitä tikulla silmään" sanonnassa on ihan ideaa. tai toivoisin saavani tikusta jo ennen kun alan määkimään "sä sanoit kerran että..."
helvetin turhaa hommaa.
ja kyse oli kai siitä ettei toinen ollut ensinkään sanonut mitä luulin/kuulin/ymmärsin/halusin ymmärtää.

voi saakeli että voi tämmöi ämmä alentua heittämään ihan asiatonta sontaa.

mä siis muutenkin olen määkinyt tässä useampia viikkoja milloin mistäkin,
on ollut angstinen ja surkea fiilis,
eikä tarkoituksenani nytkää ollut aiheuttaa riitaa, kun muru on ollut erittäin pitkämielinen mun märyämisten kanssa.
tarkoitus oli vaan saada se painolastina tuntunut vanha typeryys pois mielestä.

ja mitähän siitä tuli? meni varmaan just niinku strömsöössä se "keskustelu".
huoh. voi mua tyhmää ihmistä.

ei, mä en ole täydellinen.
ja ei, mulla ei aina ole pelisilmää.
ja ei, en aina pysty rakentavaan keskusteluun.
ja kyllä, kyllä mä osaan olla vittumainen, tyhmä ja inhottavakin. 
harmi vaan.
toisinaan mä tosiaan olen heikko, säälittävä ja lapsellinen.

onneksi on joku joka pystyy antaa mun virheet anteeksi, ja löytää oikeat sanat mun pään korjaamiseen. 

joskus, kuten nyt, tuntuu että saan enemmän hyvää kun ansaitsen.

idyllistä

laiska, letkeä lauantai.
koiralenkkiä.
lapset leikkii ulkona,
mä siivoan keittiötä.
muru leipoo.
mä löydän vanhoja keskenmenoon liittyviä papereita.
alan itkeä.
muru lohduttaa.

muru jatkaa leipomista.
mä jatkan siivoamista.

köyhän rahat ja ruoka

tässä samalla kun vakavasti harkitsen korkokikkailua pankin kanssa, teen itse viiliä.
se on musta parasta (lisäaineettomana välipalana) noille mukuloille, ja yhtäkkiä muistin että sitä pystyy helposti tekemään itse.
nyt on ekaviilit tekeytymässä tuossa pöydällä.
kas, ota ruokalusikallinen viiliä, ja lisää päälle maitoa noin desi.
anna hapantua pöydällä, kunnes kiinteytyy.

huomenna nähdään tän viilitehtaan tulokset.

viilin sekaan sopii se itsekeitetty marja-aronia hilloke, itsekeitetty omppuhillo (lähiomenat) tai lähimetsästä kähvelletyista pihlajanmarjoista keitetty hilloke.

anskattoany.
ja hyvämutsiekomutsifiilis loistaa musta kauas.

mafiasiskot

siskoni marisi mein fb:n suljetussa mafiakeskustelussa että on tottunut liian hyvään, että voitaisko nähdä serkusten kesken taas. tänä vuonna on ollut niin monia yhteisiä häppeninkejä.
koska suurimmalla osalla puolisotkin on alkaneet narista että "teillä on aina niin kivaa keskenänne", ja alkaneet vaatia osallistumislupaa mein mafiakokoontumisiin, sisko ehdotti pikkujoulun viettoa uudenvuoden jälkeen. avec.

kyllä passaa.
mullahan emäntä alkaa olla etuoikeutettu osallistumaan kinkereihin muutenkin, koska sillä on vakaana aikomuksena sukuun naittautua, ja mun sukunimenkin ottaminen sillä on harkinnassa, ja ennenkaikkea se on nainen.
näillä spekseillä se kuuluis sit automaattisesti mein "naisten.m-mafiaan".

nyt innolla odottelen mitä näistä suunnitelmista kehkeytyy!
taas. 

emmä voi valittaa

mutta joskus valitan kuitenkin.

mua vähän hymyilytti kun läksin vanhempainiltaan, kun teinix jäi tekemään kotiin ruokaa ja vahtimaan älliä ja tälliä.

tiesittekö että pääkaupunkiseudulla joka seitsemäs 15-17 vuotias on lastensuojelun asiakkaana. syynä usein päihteiden käyttö ja ristiriidat kotona. sydämestä vähän kirpasee, ja tajuan ettei mulla ole varaa kamalasti valittaa, koska mulla ja teinillä on ihan sydämelliset välit. sen päihteiden käyttö on nollalla, ja kouluunkaan sitä ei tarvitse patistella.

miten ihmeessä sit aina kuitenkin ottaa kupoliin se, että kaikista kotihommista pitää sanoa että alkaa tapahtua. miten se ei voi tajuta tehdä muutamaa pientä juttua ilman että mä aina jänkkään?
miten hemmetissä se voi notkua netissä niin paljon? tai ottamiaan kuvia se vissiin muokkailee, mutta silti.
miten hemmetissä se ei ikinä lähde ajoissa minnekään, myöhästyy jokapaikasta, ja kehoituksista huolimatta tänäänkin oli vaan tuupannut ällin tarhan eteiseen.(se pitää viedä perille saakka! se pitää viedä perille saakka, se pitäääääääääää!)

hitto hemmetti.
ensiviikosta alkaen natsimutsi antaa pilipalivehkeet (podit, pädit, kännyt ja mäkit) käyttöön vasta kello 18, olettaen että muutama kotihomma ja läksyt on siihen mennessä suoritettu. ja tästälähin se saa illalla väkertää itselleen aamiaisen jääkaappiin valmiiksi, kun tuntuu ettei se muuten saa edes aamupalaa syötyä.
nii, katotaan sitten.
kas jossei nätit sanat täällä auta, niin laitetaan taas vähän konkreettista rajaa tuohon teinihörhöilyyn.

teinimutsista teinin mutsiksi

on tää ollut pitkä ja mukava tie.
uskomatonta kuinka ihmisen itu kasvaakaan nopeasti. ja mä siinä sivussa. henkisesti.
alkaa varmasti vastuu pikkuhiljaa näkyä toki naamassakin, mutta tää pieni koko hämää useita. 

eilen vetäsin "hurjan muodonmuutoksen" (omissa silmissäni) viiteen minuuttiin, kun piti työminästä kuoria katu-uskottava teinin mutsi. siis kun vein esikoista kripaleirille viimevuonna, tuli pappi kädestä pitäen toivottamaan mut tervetulleeksi leirille. en toivonut saman toistuvan lukion vanhempainillassa, vaan toivoin että pieni vaatteiden vaihto edesauttais mua ikäiseni (siis teini-ikäisen lapsen äidin) oloiseksi.

äh. laitan mä ihan mitä tahansa päälleni, näytän aina samalta.
huoh.

  

 noh, kukaan ei tullut komentamaan mua tutoroppilaiden jonoon, joten ehkä onnistuin nahkahameessani tekemään aikuismaisen vaikutuksen. ehkä.

aini.

tukalleni en kyllä sitten mitään voikaan. mä aina mietin teininä miksei mun mutsilla voi ikinä olla mitään siistiä kampausta. luulen että nyt tajuan. esikoiseni ehkä ajattelee samalla tavalla musta. 

tää pehko on nii mieletön harakanpesä, että yks nuori mies töissä on kuulemma huomioinut mut ja oon tehnyt vaikutuksen, koska mulla on niin ihanan villi tukka. 

voi jeesus! 

rakkautta on

...pieni askartelu

puuroriisistä tuli kivat sydämet lautaselle.
kelpaa murun tulla kotia treeneistä kun on näinki rakkaudella ruoka odottamassa.

arkirakkaus.
hiis.

lisää kiukkua

"mä en todella halua vesisadetta! mä haluan lunta! mä en pidä vedestä! mä haluan lunta! haluaaaaaan! -byääääääh"

että juu.
nyt mua vähän jo hymyilyttää.

ikätasoista uhmaa

jes!
just himppaa ennen kolmenvuoden rajapyykkiä kundi on päässyt ikätasolleen.
on ollut alkuvkon tarjolla sitä ikätasoista uhmaa, sitä kun mikään ei käy, sovi tai passaa. *

kalsarit on väärinpäin - byääääh!
paita ei mene päälle - byääh!
tänään ei ole tiistai - byäääh!
pappaa ei löydy - byäääh!
mä en rauhotu - byäääh!
en varsinKAAn mene sänkyyn rauhottumaan - byÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄh!

enkämä vieläkään rauhotu - byääääh!
miksmäensaapurkkaa? - byääääh!

sit rauhottui.
ja kommentoi pihassa:

ei olis kannattanu herätä ihan keskellä yöllä! - byäääääääääääääääääääääääääh!!!

-nyt on aamu.

eiKÄ OLE! - byääääääääääh.

voi saatana. hauskaa päivää.
- byääääääääääääääääh.

p.s. "bamilla oli kyllä tosi huono aamu." - voi kun täällä päiväkodissa se on aina nii aurinkoinen. taitaa kiukku sit jäädä aina tohon matkalle kun tuutte...  [raivostuttavaa hymyilyä ja hymistelyä.]
lässyti lässyti lää. ja joo, siitä se kiukku hyppää kyytiin sit kotimatkalla taas.
anna mun kaikki kestää.
tää kuukaus. sithän se uhma taittuu. eiks nii?
niinhän?!

* tähän astihan kundi on vaan karjunut ja märissyt ilman ymmärrettävää syytä. 
ei vaan ihan hekumallista ollut kun aamulla syitä löytyi kaikesta.

suunnitelmat uusiks.

mutsi osti papanoille talvikengät.
kiitos ja kumarrus.
ajattelin että vkonloppuna mentäis niitä hakemaan, ja lapset tilas makaroonilaatikkoa siellä syötäväksi.
sit oltaiski jätetty mukelot mutsin ja faijan huomaan ja sudittu katselemaan nanna suden näyttelyä tennispalatsiin.
noooooooh. muru sai työvuoroja.
mun entisestä duunista.
uudelta omalta alaltan.
ou jee! 
kiva palkka, kivaa työtä, hyvät työajat.
ei passaa valittaa.
se siitä nannasudesta ja valmiista sapuskasta, tälläkertaa.

suunnitelmat sit uusiks vaan. 

työhomma on kyllä tosi cool!

ostetaan elämä. tai harrastus edes.

...ja tässä mä vaan istun.
muru haki mut koulutuksesta autolla ihan.
sit haettiin papanat.

sit mä järkkäsin keittiötä, ja imuroin. (pyykit on emäntä pessyt aiemmin, ja samoin sapuskan laittanut.)
annoin natskuille piirrustusvälineet.

ja sit mä vaan istun tässä.

sit kirjotin blogimerkinnän.
ja laitoin kesäpipot kaappiin.
sit mä kirjotin blogimerkinnän.

ja sit mä vaan istun tässä.

on se kekkuli kun on 11 vuotiaasta saakka hyysännyt jotakuta (veikka, esikko, veikka, esikko, ruttu, bambam.) niin tää hyysäämättömyyden tila on jotaki kerrassaan omituista. mitä te ihmiset teette elämällänne?

mulla on punttikortti, mutta nyt en jaksa sinnekään, kun tunnin päästä sudin lenkille koirien kanssa kuitenkin.

ja sit nyt mä vaan istun tässä.
vielä 60 itselleni merkityksetöntä minuuttia...

mää ja mun, murun ja elämän aikaansaama ihka-aito pikkukakkiainen.

syyllisyyspas*a, kompromisseja ja kasvamista

huoh.
poikani on ns. herkästi tulistuva lapsi.
tai oikeemmin sanottuna herkästi turhautuva.
ja siitä lähtee välillä kohtuuton möly. 

se oli lauantaina poissa kotoa ja tässä talossa oli hiljasta ku huopatossutehtaassa. mä oikeen nautin siitä rauhan ajasta, ja sit maailmankaikkeus paiskas syyllisyysunella päälle. että se katos. tuo poika. ihan mun peesistä putos veteen ja hävisi.

voi jeesus näitä äitiyden kommervenkkejä. sit kun osaa nauttia arvostaa rauhaa, niin syyllisyyspaska odottaa nurkan takana.

löysin yhdestä blogista termin low maitenance-lapsi. tajusin että se on se mitä muru lapsilta odottaa. perushommat meneekin nyt hyvin. lapset ikätasoisesti toimii itsenäisesti asioissa joita ne osaa. ja nauttii siitä. mä vaan oon ihan tuhannen höyry, ja kaiken pitäis tapahtua siinä samassa. sit mä puen lapsen vaikken huomaakaan, ja murua ärsyttää. ei, en ole mikään ylihuolehtiva paapova kyylä. mä vaan oon malttamaton. ja temperamenttinen. ja kiihko. (kysyinki sit murulta haluisko se mielummin jonku aivokuolleen flegmaatikon, mutta ei kuulema halua. jaaha.)

eilen törkkäsin kundille mandariinin kouraan ja kehotin kurimaan itse. se nykäs kuoren reunaa ja visko mandariinin lautaselle. "en osaa!" (toisinaan yleensä se vetää totaalikilarit heti ja alkaa kirkumaan = "herkästi turhautuva".) no, nyt sitten otin sen kourista kiinni ja alettiin kuorimaan yhdessä, ja poika vei homman itse finaaliin. ja kyllä oli itsetyytyväinen ja mairea kaveri sen jälkeen kun natusti omakuorimaa mandariinia ihan.

mä luulen että murun pitää vaan niellä mein slaavilaiset piirteet, jossei se halua meistä luopua. mehän ollaan sieltä rakastavimmasta/rakastettavimmasta päästä yleensä, mut sitten ne muut suuret tunteet... ei heikkohermosille alkuunkaan sopivia.

ja mä luulen että mun pitää yleinen hyysäys ja toimintatarmo kohdistaa muuhun kun lasten omatoimisuuden "pilaamiseen". voisin hankkia harrastuksen. jos vaan jaksaisin. jotaki ihan itselleni. mitähäseolis?

penelle voi vissiin soittaa ettei me tarvitakaan apua. kun ollaanki ihan rationaaleja. ja poikakin on vissiin ihan normaali, erityispiirteineen.

miten musta tätä kirjottaessa tuntuu kun kaivelis tikulla omaa silmää. 
emmätiä. mun piti vaan laittaa tähän kaks ihqua kuvaa tuosta elämäni pikkumiehestä, mut sit tää vähän repes kädestä tää avautumisen puuska....

emäntä poussaa lökäpöksyissään.

että juu.
tässä nää ihqut housut.
eksnää ooki ihan muotia?
muiden kun mun mutsin mielestä...

p.s. joku saattaa huomata että kuvassa esiintyy samat villasukat kun kesällä iltapuvun kanssa. kyllä, ne on valtavan monikäyttöset ja käy kaikkiin tilaisuuksiin mihin sub-urbi-äitihahmo voikaan joutua.

kolmas kurkkaus

karmivat mäntyportaat.
kun nää alkaa kellastuu, mä alan pillittää.
olisin halunnut mustat tai valkoset.
rakennuttaja pyöritteli silmiään.

en voi uskoa ettei ne ole ennen kuullut että joku haluaa muut kun standardi-portaat.
huoh.

toka kurkkaus

mr. bambam muumipappoineen esittää tässä paloja lastenhuoneesta.
on tanskalaista seinätarraa. ikean viideneuron pöytää ja kahden euron lamppua.
mamman askarelema lukupesä.
ja viinilaatikoista askarreltu parkkitalo.

kerrossänky ja kirjahylly on mustat. huutonetistä kympillä ostettu ja mustalla tapetilla tuunattu lundby-nukkekoti onkin esitelty aiemmin, se istuu kivasti huoneen sisustukseen.

eka kurkkaus

nyt toivepostaus.
kurkkikaahan nyt innolla lepakoiden pesäkoloon, tänne missä sisustusta leimaa köyhäily, koirankarvat, sotkevat ipanat, yks väreillä irroitteleva slaavilainen sisustaja, ja yks musta-valkosesta diggaileva pedanttipentti.

osa 1. esikon huone.

tää on asunnon pienin lokonen. tuolle huolettomalle teiniangstaajalle tosi hyvä. sisustusta siellä määrittää kaaos, ja "emmä tiiä mitä mä haluisin" sekä "petroolin sininen olis kiva". synttärilahjaks maalattiin vihdoin sen yks seinä. josta se kiitti sanomalla vaisusti "kiitti" ja "mä en oikeen osaa ilmasta positiivisia tunteita". vaikka itse värin valitsi, ei tainnu ihan olla sama kun sen mielikuvissa. *reps. kelpaapa poikaselle sitten sama sininen kun esikko lähtee nostelemaan täältä.
huomioi että oveen ripustetussa kortissa on liitteenä sävykortti, siltä varalta jos se rupee enempikin sisustaa nii ei tu ihan karmee värien sinfonia.

* huom. kuva lavastettu. lahjaksi myös suursiivosin tuon "sikolätin".

hyvä reissu. yllättäen ja pyytämättä.

mun ja bamin kummilassa on aina kiva käydä.
aurinko paistoi, ja muksut pääsi ruokkimaan lintuja.

mun jääkaapin ovella marja-aroniapiiraasta omppupiiraaksi muuttunut tekele maistui hyvälle kuuman kahvin kanssa, hyvässä seurassa.

muksut leikki isojen pikkuserkkujensa kanssa kun aikuiset jauhoi politiikkaa.

yllättäen ja pyytämättä kotiinlähtiessä ne pyysivät vielä lapsia yökylään piakkoin.
esim. kahden viikon päästä.
kun mulla ja murulla sattumoisin on vuosipäivä.

ei että kelpaako? ai että saavatko mennä?

jepa!

näitä lisää

aivan upea viikonloppu ollut tähän asti.
näitä lisää! 
lainattiin millenium-trilogia, ollaan laitettu yhdessä ruokaa, syöty hyvin, kattelut leffoja, saunottu, juotu viinä, natusteltu nameja, fiilistelty, pussailtu, nakuiltu, hassuteltu, hiissailtu.

lasten ja koirien kanssa on ulkoiltu kirpeessä pakkassäässä.
bam bam on päässyt viettään kummin kanssa laatuaikaa, ruttu on saanut olla itsekseen mein kanssa.
on talkoiltu ja grillailtu naapurien kanssa.

tää päivä kruunataan marja-aroniapiirakan leipomisella ja vierailulla lasten suosikkipaikassa, g-tädillä. viedään piirakkaa ja kukkia kiitokseksi taannoisesta tanskanmatkalastenvahtikeikasta.

huoh. mä niin tykkään tästä tavallisesta rakkaudellisesta arjesta.
mä oon niin onnellinen näistä!

lastenasiaindiktaattori minä. oppii kyllä.

joskus pitää osata tehdä kompromisseja.
a) eskarista tuli kyselyä rutun uskontokasvatuksesta. vaihtoehto yksi, oma uskonto jos "vähemmistölle" moinen tulee. vaihtoehto kaksi; elämänkatsomustieto. esikoinen on osallistunut ev.lut.uskonnonopetukseen jos ei omaa ole ollut saatavissa, mutta nää murun lapset menee sitten uskonnottomien sakkiin jossei omaa tarjota. olen saanut kuitenkin valita uskontokunnan ylipäätään. en voi marista.
b) lasten leffaa palauttaessa ostettiin karkkeja. muru antoi rutun vähän irrotella. sanoin tokalaarin kohdalla että kaksi vielä, mutta muru muljautteli mulle silmiään. äh, ookoo. shoppailkoon keskenään. [kato nyt beibe, tää on ihan kohtuullista, se sanoi. joo. 4 karkkia enemmän mitä mä olisin ostanu.]

ei tää nyt nii vaikeeta ole tää kompromissien tekeminen.
aina.
vaikka tiedän, kymmenkunta vuotta minäitteä äitinä ja lastenasiaindiktaattorina ei tee musta ihan helppoa kumppania. mut taidan olla ihan oppivainen otus. minäkin.
vaikka nää oli aika helppoja nää.

hero!

multa ja rutulta meinas tulla pissat housuun kun muru yhtäkkiä kirku keittiössä ku pikkutyttö.
hämähäkki siellä oli.

vähänkö tunsin itseni sankariksi kun sain pelastaa naisen pulasta.
pädäm.
minä. sankari.

paukapäät

siis.
sain itellalta blogin kautta viestin että saisin omasta kuvasta arkin postimerkkejä.
koitettiin eilen vähän koira-aihetta sitten, kun emmä noista mukuloista ehkä postimerkkiä halua.
tässä eilisen parhaat otokset. eikä kauheen häävit siis.

näissä kokeiluissa korvat heilui, ja kuola lenti.
hännät paukkas huonekaluihin  ja tyypit tunki toistensa eteen.
paukapäät.
emmätiä. jos koitan vaikka ihan jotaki taidekuvaa jostai paikallaan pysyväisestä esineestä?
*wirn.

teaser

mä aion bloggaa pian muista blogeista, mun blogiin saamasta ensimmäisestä lahjuksesta ja niitä kuvia aion laittaa tästä asunnosta.
nyt saatte kuitenki odotella.

ensin "juhlin" rauhassa työviikon päättymistä kera cesar-salaatin, kuivan luomuvalkkarin ja ihanaisen emäntäni.
palaillaan pian...

vanhemman naisen neuvoja

vanhemman naisen ohjeita hyvään parisuhteeseen, olkaa hyvät; 
[hyvä huudella parisuhdeneuvoja kavereille täältä kullan kainalosta sohvalta, 
sen mulle kaupasta yllättäen ja pyytämättä tuomat suklaat käpälässä.]
[(viinilasillinen puuttuu. toim.huom.) ]

kannattaa muistaa että usein ne pienet asiat on isoja.
ja joskus isotkin ihan pieniä.

hanki itselles ihminen, jonka arvot vastaa omias.
ihminen jonka kanssa rakkaus- ja huolenpitotasot kohtaa.
joskus kyllä paapojalle kelpaa flegumpikin kaveri, joskus taas paapoja haluaa huolenpitoa.
arvotus on yleisesti ihmiselle tärkeä piirre.
arvosta toista, mutta ennenkaikkea, arvosta itseäsi. 
opi tekemään kompromisseja, mutta pidä pääsi sulle tärkeissä asioissa.
kasva tilanteen mukaan. myönnä että myös sinussa voi olla vikaa, mutta kaikki vika ei löydy yhdestä päässä.
koita huomata arvostus myös pienissä eleissä.
aina ei tarvita shampanjaa ja serpentiiniä.
kuuntele mitä toinen sanoo, sano itse mitä tunnet, koska kukaan ei lue ajatuksia.
opi olemaan myös hiljaa.

käytä pelisilmää jos sitä löytyy. joskus ei kannata vetää niitä menkkaitkupotkupaskaraivareita jos toisella on just huono päivä.
joskus on parempi purra huulta, tai tyynyä ja karjua sisäisesti, mielummin kuin repiä pelihousut sen toisen silmille. 
halaa, pussaa ja himoitse.
silitä kun siltä tuntuu.
purista pehvasta kerran päivässä.
kuori toiselle mandariini silloin tällöin.

nooh. ei se ole niin vaikeeta...
eihän?

no helppo täältä on huudella.
anteeks taas. 

this is me

"pitääkö sun ikäsen naisen kulkea vielä housuissa joissa perse roikkuu polvissa!?"
- no pitää, hemmetti. mutsi!

natsi. eli idioottien ilmaset huvit.

mä on taas jossain maanisdepressiivisyyden tilassa.
suuren osan aikaa oon jotenkin ahdistunut, ilman näkyvää syytä,
sitten yhtäkkiä kiepsahdan ihan katatoniseen riemuun.

tän aamun oon hihitellyt yhtä typerää juttua.
se meni näin:
lapset leikkii yläkerrassa.
yhtäkkiä äänet kovenee.
sitten kuuluu napakkaa tylytystä rutun suusta.
[kurmottaa veljeään jostain grilliruokien laittamisesta väärään paikkaan.]

mä pyörittelen silmiäni yläkerran suuntaan.
"natsi." sanoo puolisoni napakan välinpitämättömästi.

ja sit mä repesin.
ja repeen aina uudelleen kun asia tulee mieleen.

hulluilla on halvat huvit.
idiooteilla ilmaset.

sweet 16

oumaigaad.
esikoinen täyttää kuusitoista.
emmäkestä.

mä kriiseilen pitkää vanhemmuuttani ja omaa elähtäneisyyttäni myöhemmin, nyt vaan olen tyytyväinen sen synttärilahja-aatokseeni, ja odotan innolla mitä tyyppi ite on siitä mieltä.
lahja on ns. "aineeton", koska tuonikäselle on äärimmäisen vaikea ostaa mitään.
emmä tajua sen muodista, musiikista tai muustakaan mitään, olenhan äiti, ja eri sukupolvea.
sitä joka kertoo pyöräilleensä kouluun, syöneensä puuroa, käyttäneensä sammareita, leikkineensä metsässä, ja kuunnelleensa "oikeaa" musiikkia. 

mut nyt kerranki mulla iski hyvä idea!

kuvia jälkempänä! lupaan.
kunhan esikko ensin "korkkaa lahjansa" itse.

rakkaat ihmiset

kun mä tossa tongin lakanoita kaapista, ja käännyin naaman kanssa takas olkkarin puolelle, niin nokkani osui keskelle pehmeää turkkia. kyselin koiralta että mitä ihmettä se siinä puuhaa, nojautu se vaan mun naamaa vasten.
pehmo-otus. tuoksui hyvälle.

mä olen vaan tosi tyytyväinen mun elämään just siinä eniten, että mulla on niin paljon rakastettavaa.
jaksan suht mitä kuraa tahansa (työressiä, huonoja päiviä, koirakuraa, siivoomista, taloudellista ahdinkoa, risasia öitä.) just niiden pienten rakkaushetkien tähden.
joskus se on pieni asia, josta tulee se iso tunne.

mulla on lapsia, aikuisia, koiria.
sisko, veli, mutsi, faija, sukulaisia.

tänään mein seurasta pääsee nauttimaan tää faija-karhu, mennään niille lainaamaan poraa ja syömään rusinoita.

(p.s. eniten tässä kuvassa naurattaa se, että ne jotka on faijan nähny, ei välttämättä edes huomaa että oon fotoshopannu tätä kuvaa.)

miehen aivot.

ja poika.
mua niin huvittaa kyllä nuo miesten aivoitukset.
varsinkin pikkumiesten.

kun ruttu speksaili mitä avaruuden takana on, vieressä veikka äimistelee kuinka todella, siis todella kun pillillä imasee, niin mehu todella tulee purkista suuhun. siis kato mamma. siis se todella tulee. siis kun mä imasen, nii todella se mehu tulee tänne. siis todella. siis suuhun asti. siis ihmeellistä.

eilen se kertoi että aikoo muuttaa pasilaan. siis pasilan asemalle. siis sinne missä junat kulkee. sit se kattoo junia. ja hankkii tyttöystävän. nätin. ja monia koiria. sit se imuroi kotona. ja sitten ruttu käy itkemään kun mami kertoo muuttavansa floridaan. ja sit mami lohduttaa että sinne voi tulla lentokoneella. ja sit bambam lisää vettä myllyyn kertomalla ettei lentokoneeseen millään pääse kun ne on nii korkeella. ja sit ruttu itkee lisää.

on nää.
on nää mainioita pikku hölmöläisiä.

p.s.
mua on ruvennu hirvittään pojan 3vee neuvola. että onkse kehityksessä jotenki jäljessä? kun mä kyselen siltä värejä, se sanoo mitä sattuu. se osaa laskea. ja liukua, kuulemma. ja nii, laskea yhdestä kymppiin. joo-o. kas näin: "yksi-kymppi". automerkeistä se toki tietää oleelliset, fordin ja mersun. ja tietäähän se tarkkaan mihin mikäkin bussi menee. se osaa myös lukea tietty, sillä kun se katselee vaikka pekka töpöhäntää, se osaa joka sivulla sanoa selkeesti "pek.ka.tö.pö.hän.tä" tai junakirjaa lukiessaan joka sivulla "ju.na, ju.na".  no osaahan se nimensä myös. "mä oon ellio makalo." ja tietää missä asutaan (= isossa talossa). mistäs siellä 3vee neuvolassa olikaan kyse? muistaakseni siellä tehtiin jotaki palapelejä (ei osaa). ja juteltiin (ei juurikaan saa selvää). ja piirrettiin. (ei luoda mitään esittävää.)
jää nähtäväksi.

äidin ylpeys.

mä olen ihan ylpeä että saan olla ruttunaaman kaltaisen tytön äiti.
siinä vaan on jotaki semmosta superasennetta tätä elämää kohtaan, joka koskettaa mua syvästi.

eilen kun kävin hakemassa sen päiväkodista, sen naama oli aivan ruvella.
- mitähä sulle on tapahtunu?
- noo... tota. mä keinuin sillai pää alaspäin, ni sit mun naama vähän kynti maata.
- että joo.
ihmeellisiä extremepuuhia sen pitääkin harrastaa. *

illalla lapset puhui mitä ne meinaa aikuisena tehdä. ruttu muuttaa g-tädin naapuriin tuohon viereiseen kuntaan. muru ilmoitti muuttavansa floridaan, ja siitähän se itku repesi.
ruttu kävi nyyhkimään että se on aivan liian kaukana.

voi pieni!
riehua ja rakkautta niin paljon samassa pienessä, söötissä paketissa.
iloa on tommonen tyyppi! ja vielä omassa perheessä. 

* ykspäivä kun olin tuossa etupihalla kuului naapurintätin kauhistunut ääni toiselta puolelta taloa "ei sinne vissiin saa kiivetä!" kurkkasin nurkan taakse, niin siellä ruttu oli palotikkaita menossa talon katolle. "kun halusin vaan katsoa mihin sieltä näkee..." huoh.